ETUSIVU   ANSIOLUETTELO  TUTKIMUKSET  SAARNAT  OPETUS   LINKIT   ENGLISH PAGES  

Martti Muukkonen

SAARNAT

Alla on muutamia saarnojani, joita minulla on elektronisessa muodossa. Jahka kerkeän, laitan niitäkin, jotka ovat nyt vain paperilla.

Saarnat on ryhmitelty kirkkovuoden mukaan. Silloin kun olen pitänyt saman saarnan useammassa paikassa olen maininnut saarnan viimeisimmän pitopaikan.

Joukossa on sekä vanhan että uuden Evankeliumikirjan mukaisten tekstien pohjalta pidettyjä saarnoja. Joissakin kohdissa eroavat nimitykset. Mm. aikaisempi ilmaisu "n:s kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai" poistui uudessa evankeliumikirjassa ja tilalle tuli "N:s sunnuntai helluntaista" joka on yleensä yhtä numeroa suurenpi kuin kjs ilmaus. Joiltain osin myös tekstit näissä olivat aikaisemmin toiset kuin nykyisin. Lisäksi aiemmin rukouspäiviä varten Tasavallan Hallitus määräsi rukouspäivät ja niiden saarnatekstit. Nykyisin ne ovat jo mukana Evankeliumikirjassa. Siten kaikkien saarnojeni tekstejä ei löydy nykyisestä Evankeliumikirjasta.

Viimeisin saarnani

Matteus 25:14-30, Rajamäen kirkko, Nurmjärvi, 17.8.2014