ETUSIVU  ANSIOLUETTELO  TUTKIMUKSET  SAARNAT  OPETUS  LINKIT ENGLISH PAGES

Martti Muukkonen:

Tuomiosunnuntai 3.vsk Mt 13:47-50

Rantakylän kirkko / Joensuu 22.11.1998

47 » Vielä taivasten valtakunta on kuin nuotta, joka laskettiin mereen ja joka keräsi kaikenlaisia kaloja. 48 Kun se tuli täyteen, kalastajat vetivät sen rantaan, istuutuivat ja lajittelivat hyvät kalat koreihin mutta viskasivat huonot pois. 49 Samoin käy maailman lopussa: enkelit tulevat, erottavat pahat vanhurskaista 50 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.»

Tuomiosunnuntain kolmannen vuosikerran tekstit ovat kovaa kuultavaa. Kirkossamme ei ole ollut muotia puhua tuomiosta. Viime aikoina on enemmän ollut esillä teologia, jonka mukaan kaikki pääsevät taivaaseen. Muutamia vuosia aiemmin tämä sama asia ilmaistiin sanoilla ?Olen kastettu - olen pelastettu?. Vaikkei sen äärikorostuksiin voisikaan yhtyä, se on linjassa sen paavalilais-luterilaisen teologian kanssa, jonka mukaan usko tulee yksin armosta. Toisaalta meillä on kautta maailman sivu riittänyt niitä, jotka tasan tarkkaan tietävät kuka pelastuu ja kuka ei. Rajalinjoja vedetään hyvin hanakasti ja toisin uskovissa ei nähdä mitään hyvää.

Tämä jännite näiden kahden teologisen linjauksen välillä on ollut olemassa aivan kristillisen kirkon synnystä lähtien. Eräs tästä kertova teksti on Paavalin Galatalaiskirjeestä:
1:11 Kun Keefas sitten tuli Antiokiaan, nousin vastustamaan häntä julkisesti, koska hän oli menetellyt väärin. 12 Aikaisemmin hän oli ottanut osaa yhteisiin aterioihin pakanuudesta kääntyneiden kanssa. Mutta kun sinne oli tullut Jaakobin luota muutamia miehiä, hän jäi pois ja eristäytyi kääntyneistä, koska pelkäsi niitä, jotka vaativat ympärileikkausta. 13 Samalla tavoin alkoivat teeskennellä myös muut juutalaiset, ja jopa Barnabas seurasi heidän esimerkkiään. 14 Mutta kun minä näin heidän poikkeavan evankeliumin totuuden tieltä, sanoin Keefakselle kaikkien kuullen: » Jos sinä juutalaisena voit luopua juutalaisten tavoista ja elää pakanoiden lailla, miksi pakotat pakanoita elämään niin kuin juutalaiset?» 15 Me olemme syntyperältämme juutalaisia, emme syntisiä pakanoita. 16 Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii.

Vastakkain olivat evankeliumin vapautta saarnaava Paavali ja lakihurskaudessa pitäytyvät Jaakobin lähettiläät. Periaatteessa kyseessä on yksinkertainen kysymys: Pelastuuko ihminen yksin armosta vai hyvien tekojensa kautta? Jatkokysymyksenä voisi ensimmäisen vaihtoehdon kohdalla esittää kysymyksen, mikä osuut teoilla sitten on.

Muistan tarinan vanhasta papista, joka kertoi nuorena olevansa varma siitä, kuinka Jumala on kutsunut hänet evankelioimaan koko maailmalle. Keski- ikäisenä, elämän koettelemusten jälkeen, hän toivoi voivansa edes kasvattaa lapsensa kunnon kristityiksi. Vanhana hänen ainut rukouksensa oli: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen." Vanha pappi oli joutunut nöyrtymään oman rajallisuutensa edessä niin pappina kuin isänäkin.

Toinen muistelma koskee eläkkeelle jäänyttä nuorisonohjaajaa, joka pohdiskeli elämäntyötään ja huokaisi: "Näkyni oli suurempi"

Molemmilla oli nuorena näky siitä kuinka he toimisivat ja kuinka he osaisivat. Ihmisen voimavarat eivät kuitenkaan riittäneet ja he joutuivat tunnustamaan oman rajallisuutensa.

Edesmennyt piispa Nikolainen on kerran antanut synnistä lyhimmän mahdollisen määritelmän. Siinä on kaksi sanaa: "Minä tahdon."

Minä tahdon, että yhteiskunnassa tapahtuu minun näkemysteni mukaan. Minä tahdon, että perheeni tekee niinkuin minä sanon. Minä tahdon, että työpaikalla toteutuu minun tahtoni. Jopa niinkuin esimerkeissä mainituilla miehillä: Minä tahdon, että minun työni kautta tapahtuu jotain suurta.

Ehkä tästä voisi löytää avaimen myös tämän päivän aiheeseemme: tuomioon. Tuo vanha pappi rukoili temppelin publikaanin tavoin: ?Ole minulle syntiselle armollinen.? Varmasti hänen huokauksensa tuli kuulluksi ja hän sai armon.

Mikä sitten on tekojen ja tuomion suhde? Sen ymmärtääksemme, meidän on ymmärrettävä mitä Raamatun keskeisimpiin termeihin kuuluva sana vanhurskaus tarkoittaa. Sen hepreankielisellä termillä sedek ei ole oikeastaan alkuperäistä vastinetta missään eurooppalaisessa kielessä. Sen sijaan se on hyvin keskeinen heprean lisäksi muissakin seemiläisissä kielissä, mm. arabiassa. Se tarkoittaa alunperin ratkaisua, joka pyrkii säilyttämään heimon keskinäisen yhteyden ja lisäämään hengissä selviytymisen mahdollisuuksia. Vanhurskaan vastakohta oli väärintekijä. Olennaista ei ollut jonkin yksittäisen käskyn tai kiellon rikkominen vaan se, että tuolla rikkomuksella kyseenalaistettiin koko heimon yhteiskuntarakenne ja siten olemassaolo.

Vanhurskaus on siis termi, joka kuvaa enemmänkin suhteita kuin staattista tilaa. Jumalaan liitettynä termi kuvaa useimmiten Hänen armoaan koska vajavaisen ihmisen kohdalla anteeksianto on Hänen ainoa tapansa säilyttää yhteys. Kyse on vähän samasta kuin vanhempien ja lasten suhteessa. Vaikka lapsi heittäytyisi kuinka kiukuttelevaksi, antaa vanhempien rakkaus sen anteeksi ja pyrkii eheyttämään tulehtuneita välejä.

Tätä samaa Paavali tarkoitti kirjoittaessaan Roomalaiskirjeen 4. luvussa:
4 Työntekijälle maksettua palkkaa ei katsota armosta saaduksi vaan ansaituksi. 5 Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi.

Tuolla tuomiolla, josta tämän päivän epistolateksti kertoo, meille luetaan kyllä tuomio, mutta sen jälkeen Kristus astuu esiin ja sanoo: "Hän on minun." Silloin ansiottomalle luetaan hänen uskonsa ansioksi.

Mitä tämä sitten on. Usko Kristukseen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että haluaa säilyttää tuon yhteyden vaikka olisikin itse siihen kykenemätön. Usko itsessään on jo vanhurskasta koska se pyrkii yhteyden säilyttämiseen.

Missä sitten tulevat ne teot, joista teksteissä puhutaan. Raamatu ajan ihmisille oli itsestään selvää että kestävää etiikkaa ei ole ilman uskontoa. Heille jumalaton oli samaa kuin väärintekijä. Tämä on se aspekti, jonka meidän eurooppalainen filosofiamme haluaisi mieluusti unohtaa. Kuitenkaan uskoa ja etiikkaa ei voi erottaa. Uskonto on kulttuurin arvomuisti ja sen perustana on Jumalan kasvojen edessä kulkeminen. Jumalan kasvojen edessä kulkeminen taas synnyttää halun eheyttää myös lähimmäissuhdetta. Miten se tapahtuu, se jää arvoitukseksi. Se on lähinnä sitä, mistä Paavali käyttää termiä hengen hedelmä. Se on Pyhän Hengen salattua työtä meissä. Uskokin on lahja.

Hyvät työt ovat siten jumalasuhteen ulkoinen ilmenemismuoto. Siinä mielessä meidät todella tuomitaan tekojemme mukaan. On kuitenkin huomattava, etteivät nämä teot tule ennen pelastusta, vaan sen seurauksena. Itse asiassa tuomio tulee sen mukaan, olemmeko me olleet vanhurskaita, olemmeko ylläpitäneet suhdetta Jumalaan ja lähimmäisiimme. Viime kädessä on kyse tutusta rakkauden kaksoiskäskystä:
Luuk 10:27 Mies vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

Rakkaus ei ole suoritus vaan... Niin, mitä kaksoiskäskyn tarkoittama rakkaus oikein on. Siinäpä teille kotiläksy pohdittavaksi viikon varrella.