Rukoussunnuntai 1.vsk

Jeremia 29:11-14
Hukanhaudan srk-koti 9.5.1999


11 Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. 
Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia:  minä 
annan teille tulevaisuuden ja toivon. 12 Silloin te huudatte minua 
avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni, ja minä kuulen 
teitä. 13 Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne 
te minua etsitte, 14 ja minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra. 
Minä käännän teidän kohtalonne ja kokoan teidät kaikkien 
kansojen seasta, kaikkialta, minne olen teidät karkottanut. Minä 
tuon teidät takaisin siihen paikkaan, mistä minä vein teidät 
pakkosiirtolaisuuteen.

Armo teille, ja rauha Jumalalta, meidän Herraltamme ja Jeesukselta, 
Kristukselta.

Tämän Rukoussunnuntain Vanhan testamentin teksti on tänään erittäin 
ajankohtainen. Olemme jo lähes kahden kuukauden ajan seuranneet 
tiedotusvälineistä kuinka kosovolaiset joutuvat jättämään omat kotinsa 
ja lähtemään muukalaisina toisten kansojen pariin. Meille kristityille 
tämän asian tulisi olla erityisen kipeä, koska he joutuvat lähtemään 
sieltä kristittyjen veljiemme ja sisartemme ajamina. 

Samaan aikaan toiset kristityt käyvät pommitussotaa näitä kristittyjä 
veljiämme ja sisariamme vastaan. Miekkaan ovat tarttuneet ne, jotka 
ovat julkisuudessa profiloituneet nimenomaan kristillisiä arvoja 
kunnioittaviksi valtionpäämiehiksi.

Näyttää siltä että kristikunta olisi taas kerran unohtanut Herransa 
opetukset keskinäisestä yhteydestä ja rakkaudesta. Seurauksena on 
tuhoa ja mittaamatonta inhimillistä kärsimystä. Viholliskuvat 
vahvistuvat entisestään ja katkeruus myrkyttää elämää sukupolvien 
ajan. Nationalismi on taas voittanut kristillisen lähimmäisenrakkauden.

Ehkä kauhistelemme tuota silmittömyyttä ja annamme hieman 
liiastamme laimentaaksemme pahaa oloamme kuulemistamme uutisista. 
Avustustietojen mukaan jokainen meistä on keskimäärin uhrannut 10 
markkaa tuon hädän lievittämiseen. Saman verran kuin kahvilassa 
laitamme kahvin ja pullan yhdistelmään. Emme juuri voi väittää 
olevamme kristillisempiä kuin muutkaan.

Mikäli käännämme katseemme maailmalta kotimaahan, saamme kuulla 
kuinka Suomi on vakaalla pohjalla, taloudellisesti menee hyvin ja 
yritykset tekevät ennätyssuuria voittoja. Samaan aikaan näemme toisen 
todellisuuden, jossa työttömien joukko ei vain vähene, yhteiskunnan 
peruspalveluja karsitaan ja tarkoitukseton väkivalta kasvaa 
kaduillamme. Yhteiskunta on jakautumassa selkeästi hyvin 
toimeentuleviin ja syrjäytyviin. Kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta 
ei taloudellisissa ratkaisuissa ole tietoakaan. Miten tässä pääsi näin 
käymään? Onko meillä poispääsyä tästä?

Päivän tekstimme antaa lupauksen: minä annan teille tulevaisuuden 
ja toivon... Minä käännän teidän kohtalonne Saattaa kuullostaa 
naivilta tarjota hengellisiä ratkaisuja kansainvälispoliittisiin ja 
taloudellisiin kysymyksiin, mutta jos mietimme asiaa tarkemmin, niin 
siitä juuri on kysymys.

Länsimaissa on tällä vuosisadalla vallinnut ajattelutapa, jonka mukaan 
taloudelliset rakenteet määräävät ihmisten kohtaloita ja ihmiset ovat 
vain rattaita rakenteiden suuressa pelissä. Tämä ajattelutapa on ollut 
puhtaimmillaan marksilaisuudessa mutta sitä tapaa myös muissa 
sosiologisissa ja taloustieteellisissä teorioissa. Tälle vastakkaista 
ajattelutapaa edusti mm. sosiologian klassikko Max Weber, joka 
kritikoi Marxia ja korosti aatteiden merkitystä maailmaa muokkaavina 
tekijöinä.

Kun päivän tekstimme puhuu Jumalan etsimisestä, niin se ei tarkoita  
sitä, että etsisimme hengellistä lohdutusta tai tavoittelisimme 
kuolemanjälkeistä autuutta. Toki se sitäkin tarkoittaa, mutta pääpaino 
Jumalan etsimisessä on sitoutumisessa Häneen. Sitoutumisessa samalla 
tavalla kuin lapset ovat sitoutuneet äitiinsä. Ei ole sattuma, että Jumalan 
ja ihmisen suhteesta käytetään usein vertauksia, jotka lähtevät perhe-
elämästä. Ehkä merkittävin piirteet perhe-vertauksessa ovat 
sitoutuminen ja keskinäinen huolenpito. 

Ei suinkaan ole samantekevää millaisten kielikuvien pohjalta me 
suunnittelemme yhteiskuntaamme ja koko maailmaa. Tällä 
vuosikymmenellä on alettu puhua OY Suomi AB.stä. On ajateltu että 
kansakuntaa tulisi hoitaa kuin liikeyritystä. Se on merkinnyt 
taloustehokkuuden korostamista, saneerauksia ja ylimääräisiksi 
katsottujen ihmisten ja asioiden karsimista. Seurauksena on ollut, että 
organisaatiolle menee hyvin, mutta ihmiset tuossa organisaatiossa 
kärsivät.

En väitä, että aiemmin asiat olisivat olleet erinomaisesti. 
Täydellisyyteen päästään vasta kun enkelit ottavat nämä asiat 
hoitaakseen. Kuitenkin aikaisemmin kielikuvana oli liikeyrityksen 
sijasta koti. Puhuttiin pohjoismaisesta kansankodista. Siinä johtavana 
ajatuksena oli se, ettei ketään voinut syrjäyttää. Perheessä hyvinvointi 
jaetaan tasan. Perheessä on mahdoton ajatella, että joillakin olisi 
yllinkyllin kun taas jotkut näkisivät nälkää. Toki perheessäkin 
kohdataan vaikeuksia, mutta ne yleensä kohdataan yhdessä. 

Voimme vai kuvitella mitä yhteiskunnallemme merkitsisi, jos sen 
perustavaksi vertauskuvaksi palautettaisiin perhe. Miten 
yhteiskuntamme muuttuisi jos äidin roolista tulisi malli yhteiskunnan 
silmäätekeville? Miten se muuttuisi, jos keskinäisestä huolenpidosta 
tulisi luonnollinen asia yhteiskunnassa? Miten yhteiskuntamme 
muuttuisi jos sen jäsenet muistaisivat tekevänsä kaikki tekonsa Jumalan 
silmien alla? 

Päivän tekstimme kertomalla Jumalan löytämisellä on myös muita 
aspekteja: se toisi esiin Jumalan sanan merkityksen elämässämme. Eräs 
Vanhan testamentin lainsäädännön erityisiä piirteitä oli se, että siellä 
aina talaouslainsäädäntö oli sidottu sosiaalilainsäädäntöön. Eihän 
perheessäkään voi erottaa taloutta ja keskinäistä huolenpitoa. Niitä ei 
voi terveesti erottaa myöskään yhteiskunnassa. Toinen piirre on 
voimakas sitoutuminen muukalaisen puolelle. Kautta koko Vanhan 
testamentin kulkee kehoitus huolehtia muukalaisista, koska kansa oli 
itse ollut muukalaisena Egyptissä josta Jumala vapautti sen. 

On sanottu, ettei Jumala ole koskaan puolueeton. Hän on aina kärsivän 
ja sorretun puolella. Tämän päivän muukalaisia ovat ennenkaikkea 
pakolaiset jotka ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan. Ennenkaikkea 
heille kuuluu tämän päivän tekstin lupaus ?Minä käännän teidän 
kohtalonne ja kokoan teidät kaikkien kansojen seasta, kaikkialta, 
minne olen teidät karkottanut. Minä tuon teidät takaisin siihen 
paikkaan, mistä minä vein teidät pakkosiirtolaisuuteen.? Mikäli 
Herramme tulisi tänään asumaan ihmisenä meidän keskellemme, hän 
tuskin syntyisi missään hyvinvointivaltiossa vaan todennäköisesti 
pakolaisleirillä tai muualla missä hänen kärsivä kansansa on. Hän on 
orpo, muukalainen, vangittu, sairas, yksinäinen. 

Mutta tuo lupaus ei kuulu yksin heille vaan myös meille kaikille jotka 
odotamme Jumalan valtakunnan tuloa. Meiltä hän kysyy otatteko 
minut vastaan? Otatteko vastaan kärsivän lähimmäisenne? Näemmekö 
eteemme tulevassa muukalaisessa, sairaassa, kärsivässä, hänet - 
Kristuksen. 

Tuo kielikuva perheestä ei koske vain omaa yhteiskuntaamme vaan 
koko maailmaa. Me olemme kaikki Jumalan lapsia ja Hänen 
perheväkeään. Usein olemme tosin mahdottomia mukuloita joiden 
tekoja Hän murehtii mutta silti olemme Hänen rakkaita lapsiaan joiden 
hän antaa löytää itsensä. 

Tietoisina omasta vajavaisuudestamme mutta luottaen Hänen armoonsa 
me nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme:

Uskontunnustus