ETUSIVU   ANSIOLUETTELO  TUTKIMUKSET  SAARNAT  OPETUS   LINKIT   ENGLISH PAGES  

Martti Muukkonen

Työväen kirkkopyhän juhlapuhe Rajamäen kirkossa 29.5.2011

Hyvät toverit

Viime vuosina on puhuttu paljon pohjoismaisen hyvinvointivaltion alasajosta ja toisaalta siihen liittyviä toimenpiteitä on myös puolusteltu pyrkimyksellä pelastaa hyvinvointivaltio. Keskustelu on kuitenkin liikkunut lähinnä pintailmiöissä. Hyvinvointivaltion idean syvempää analyysiä ei juuri ole näkynyt. Tässä puheessani käsittelen eri länsimaisten hyvinvointivaltiomallien ideologisia juuria.

Jotta meidän pohjoismaista hyvinvointivaltiotamme voisi ymmärtää, on mentävä historiassa 5000 vuotta taaksepäin aina muinaiseen Sumeriin asti. Samalla tavalla kuin kelloissa käyttämämme tuntien jako 60 minuuttiin ja edelleen 60 sekuntiin on sieltä, samoin moni muu itsestäänselvyytenä ottamamme asia on yllättävän vanha.

Sumerin yhteiskunta oli patriarkaalinen. Sen yhteiskunnan perusyksikkö oli perhe tai talo É (hepreaksi bet). Tuon kotitalouden johtajana oli perheenpää, jonka velvollisuutena oli, kuten ilmaisu kuului, ”ruokkia ja vaatettaa” tuon kotitalouden jäsenet. Perhe oli samalla myös tuotantoyksikkö, perheyritys. Perheenpään ollessa toimitusjohtajana, hän tarvitsi myös valtaoikeuksia mutta ne tulivat vasta velvollisuuksien jälkeen.

Tarkkaan ottaen varsinainen perheenpää oli tuon perheen tai heimon kotijumala ja perheenisä oli vain jonkinlainen jumaluuden pääministeri, joka käytännössä huolehti asioiden toimimisesta kotijumalan tahdon mukaan.

Tuo perheen malli laajeni myös sukuun, klaaniin, heimoon ja kaupunkiin. Siten jokaisen kaupungin suojelusjumala oli varsinainen heimon patriarkka ja kuningas vain hänen suurvisiirinsä.

Tällä ajattelulla oli tiettyjä sosiaalipoliittisia seurauksia. Kun ajateltiin, että tuollainen kaupunkijumala delegoi huolenpitovelvoitteen kuninkaan kautta virkamiehilleen, niin tuota käskyä ei otettu mitenkään kevyesti. Jos nimittäin virkamiehet eivät tehneet tehtäviään, joku köyhistä valitti asiasta omalle kotijumalalleen, joka taas omia jumalten kanaviaan pitkin valitti asiasta kaupungin suojelusjumalalle – ja sitten alkoi tapahtua. Kun muistetaan, että koko alue on mannerlaattojen risteyksessä, ei kaupunkien tuhoutuminen maanjäristyksissä ollut mitenkään tavatonta. Nämä tulkittiin taivaallisiksi rangaistuksiksi kansan synneistä ja laiminlyönneistä. Joonan kirjan kolmas luku kuvaa elävästi kuinka jo rangaistuksen uhka sai mahtavan Assyrian pääkaupungin Niniven asukkaat parannuksentekoon.

Selkein sosiaalipoliittinen seuraus tästä ajattelusta oli se, että sosiaaliavussa korostettiin kaikkien niiden auttamista, joilla ei ollut sukua turvanaan. Tosin auttamisessa oli voimassa sama periaate kuin modernissa subsidiariteettiperiaatteessa: ensin jokainen auttaa itseään. Jos tämä ei itse kykene siihen niin sitten perhe, suku, temppeli ja vasta viime kädessä – jos ei muuta apua löytynyt – kruunu.

Tämä mesopotamialainen malli on myös Vanhan testamentin köyhänhoitoajattelun takana. Myös siellä nostetaan erityisen huolenpidon kohteiksi ”lesket, orvot ja muukalaiset” – ne, joilla ei ollut sukua turvanaan. Siellä ei tosin ollut samanlaista kotijumalten joukkoa kuin Sumerissa mutta toisaalta on vain semantiikkaa kutsutaanko noita alempia taivaallisia asukkeja pikkujumaliksi vai enkeleiksi. Joka tapauksessa myös Vt:n ajatuksena on se, että Jumala kuulee köyhän ja kurjan huudon ja rankaisee heidän sortajiaan.

Tämän orientaalisen yhteisöllisen ajattelun vastakohtana oli kreikkalainen kilpailuajattelu. Tosin Kreikassakin yhteiskunnan perusyksikkö oli kotitalous, oikos, josta sana ekonomia tulee. Mutta toisin kuin Orientissa, kreikkalaiset oikokset eivät olleet ryhmittyneet sukulaisuussuhteisiin jonkun esi-isän ja tämän heimojumalan ympärille. Kreikkalaisen oikokseni perheenpää, kyrios, ei kumartanut ketään ylempäänsä vaan varjeli mustasukkaisesti itsenäisyyttään. Jokainen oikos joko kilpaili muiden kanssa tai oli niihin liittosuhteessa. Kun Orientti oli sukulaisuusyhteiskunta, Kreikka oli sopimusyhteiskunta. Kaupunki, polis, oli periaatteessa eräänlainen perheenpäiden osuuskunta. Sananvaltaa siinä käyttivät nuo vapaat itsenäisten oikosten päämiehet. Naiset, lapset, orjat, muukalaiset oli suljettu ulos tästä kreikkalaisesta demokratiasta.

Sosiaalipoliittisesti tämä merkitsi sitä, että jokainen kyrios huolehti vain omistaan. Itse asiassa filantropia-sanan juuri philia merkitsee sananmukaisesti ”minun omani.” Tämä sisälsi perheenjäsenten lisäksi myös ystävät ja liittolaiset. Kaupunkitasolla se merkitsi sitä jo Ateenassa tunnettu työttömyysturva kohdistettiin vain n. 20% kaupungissa asuvista eli niihin vapaisiin miehiin, jotka olivat kansalaisia. Kaikkein köyhimmät olivat pandemion, kulkutauti tai vitsaus, josta piti päästä eroon.

Kreikkalaisen ajattelun perusidea oli ns. resiprokia eli vastavuoroisuus. Liittosuhteet olivat lahjanvaihtoa – olipa lahjan luonne sitten mikä tahansa. Se saattoi olla tasavertaisten keskinäistä palvelusten tai morsiamien vaihtoa tai se saattoi myös olla vahvemman ja heikomman lahjanvaihtoa. Vahva saattoi tarjota suojelua ja heikolla ei ollut antaa vastalahjaksi kuin kuuliaisuutensa. Tämä feodalismin perusperiaate näkyi hyvin selvästi läpi antiikin.

Tämä kreikkalainen malli omaksuttiin myös Roomassa, jossa työttömyysavustukset jaettiin tunnetusti sirkusnäytäntöjen yhteydessä Kansalle annettiin leipää ja sirkushuveja. Ja taas oli kyse n. 20% vähemmistöstä.

Kristinusko yhdisti näitä orientaalisia ja kreikkalaisia malleja. Perheet huolehtivat omistaan edelleen kreikkalaiseen tapaan mutta valtion köyhäinavut jaettiin kirkkojen ja luostareiden kautta kaikkein köyhimmille. Keskiajalla vakiintuikin tapa, että perheet ja killat huolehtivat omistaan ja kirkko muista. Huomattavaa kuitenkin on se, että köyhyydestä ei edes yritetty päästä eroon. Kirkon suuri opettaja Tuomas Akvinolainen määrittelikin asian niin, että köyhät ovat olemassa, jotta rikkaat voisivat antaa almuja ja saada ansioita taivaspaikkaansa varten. Kuten tunnettua, tämä johti aikanaan anekauppaan ja Lutherin esittämään protestiin.

Useimmat tietävät, että uskonpuhdistus alkoi Lutherin tutkiskeltua Roomalaiskirjettä ja erityisesti sieltä löytyvää teesi ”vanhurskas on elävä uskosta (Room 1:17).” Harvempi kuitenkin tietää, että sosiaalipoliittisesti toinen tärkeä sitaatti on Mooseksenkirjoista: ”Teidän keskuudessanne ei pitäisi olla köyhiä (5 Moos 15:4).”

Tämän periaatteen mukaan Luther uudisti Pohjois-Saksan kaupunkien kaupunkijärjestyksiä ja keskitti eri kiltojen ja munkkikuntien hyväntekeväisyysvarat yhdeksi kaupungin raadin hallinnoimaksi köyhäinhoitorahastoksi. Samalla hän tuli luoneeksi kunnallisen sosiaalihuollon. Tosin jotkut raadit kieltäytyivät kunniasta ja niille paikkakunnille syntyi Saksassa vieläkin vaikuttavia kristillisiä diakoniasäätiöitä.

Tuo uskonpuhdistuksen vanhurskaus-teesi puolestaan on pohjoismaisen korkean verotuksen takana oleva ajatus. Kun teesi almujen avulla taivaspaikan lunastamisesta torjuttiin, niin suoran hyväntekeväisyyden sijaan otettiin kiertotie. Kukaan ei saa pisteitä taivaspaikkaansa varten jos yhteiskunta ottaa verotuksen kautta kolmanneksen ihmisen tuloista ja jakaa sen anonyymisti köyhille.

Pari vuosisataa Lutherin jälkeen pietismi otti koulutuksen aseeksi taistelussa köyhyyden poistamiseksi. Pohjoissaksalaiseen Hallen kaupunkiin perustettu instituutti loi modernin koululaitoksen ja koulutti siinä sivussa Preussiin ja Tanskaan virkamieskunnan, joka lähti rakentamaan hyvinvointivaltioprojektia.

1980-luvun lopulla kun markka oli vielä kova valuutta, näin erään tutkimuksen jossa verrattiin sen ajankohdan kansantalouksia samojen maiden lukutaitoprosentteihin 1800-luvun puolivälissä. Korrelaatio oli melkein täydellinen. Suomikin oli niitä harvoja Euroopan maita, joissa oli yli 70% lukutaito vuonna 1850. Se loi pohjan hyvinvoinnillemme. Sen taustalla puolestaan oli uskonpuhdistuksen ajatus siitä, että jokaisella oli oikeus itse lukea ja tulkita Raamattua. Täällä Nurmijärvellä ollaan hyvin tietoisia niistä joskus kovistakin menetelmistä, millä kirkko huolehti tuosta lukutaidon juurruttamisesta kansaan. Jos et ollut käynyt rippikoulua, et päässyt naimisiin ja jos et osannut lukea, et päässyt rippikouluun. Tämä elämän karu tosiasia sai Jukolan veljeksetkin lukkarin kouluun.

Katolisessa maailmassa mentiin pitkälti Tuomas Akvinolaisen viitoittamaa tietä. Sosiaalihuollon päätoimijat olivat perheet, killat ja kirkko. 1800-luvun lopulla kaksi saksalaista jesuiittaa kehitti ns. subsidiariteettiopin, jonka paavi esitti kahdessa kiertokirjeessään: Rerum novarum ( Uusia asioita) 1891 ja Quadrogesimo anno (40 vuotta) 1931. Jälkimmäisellä viitattiin edelliseen ja siinä esitetyt asiat omaksuttiin lähes sellaisenaan Euroopan kristillisdemokraattisten puolueiden sosiaalipoliittisiksi ohjelmiksi.

Brittiläisessä maailmassa mentiin aluksi uskonpuhdistuksen viitoittamaa tietä. Uskonpuhdistuksen sivutuotteena oli kuitenkin se, että Raamatun ja Kreikan klassikkojen tutkimukset eriytyivät ja varsinkin Englannissa eliittien koulutus korosti Kreikan klassikkoja. On jopa argumentoitu, että kuningatar Viktorian ajan Englanti samaisti itsensä antiikin Spartaan.

Kreikkalaisen ajattelun voimistuttua myös sen kilpailuajattelu sai vallan varsinkin yläluokan parissa. 1700-lopun herätykset puolestaan puhuttelivat erityisesti työväestöä ja siten heidän parissaan korostui orientaalinen yhteisöllinen ajattelutapa. Kun 1800-luvun alun epäonnistunut takuueläkesysteemi nosti liberaalit valtaan he laativat uuden köyhäinhoitolain 1834, jolla käytännössä jätettiin köyhät oman onnensa nojaan. Tämä puolestaan synnytti työväenliikkeen, joka sai protestilleen legitimaation niistä vapaakirkoista, jotka erosivat eliitin hallitsemasta anglikaanisesta kirkosta. Englannin työväenliikkeen johtajat olivatkin lähes järjestään metodisteja eikä alkuaikoina koskaan tiennyt oliko kokous työväentalolla jumalanpalvelus tai jumalanpalvelus metodistikirkossa työväenkokous.

Siten, kun katolisessa maailmassa orientaalinen ja kreikkalainen ajattelu harmonisoitiin, Englannissa se jakautui luokkarajojen mukaan. Pohjoismaissa eliitin osuus oli niin pieni, että talonpoikien herätyskristillisyys ajoi sen yli.

Työväenliikkeen ja herätysliikkeiden suhteista vielä sen verran, että kun mannermaalla herätysliikkeet jäivät valtakirkkojensa sisään, niistä ei esivallalle kuuliaisina ollut antamaan legitimiteettiä työväestön protestille. Siksi mannermainen työväenliike joutui etsimään oikeutusta muualta ja löysi sen Marxin ajatuksista. Siksi mannermainen työväenliike on ollut ateistisempi kuin englantilainen esikuvansa.

Amerikassa tilanne poikkesi hieman Euroopasta. On muistettava, että USA:n ns. perustajaisät olivat valtaosin Euroopasta kirkon ja valtion vainoa paenneita protestantteja. Heille valtio ei suinkaan ollut pohjoismaisittain ”se meidän oma juttu” vaan jotain, joka oli kansalaisyhteiskunnan ylä- ja ulkopuolella. Siksi sekä valtion että kirkon roolia tuli rajoittaa. Sosiaalipoliittisesti tämä tarkoitti samaa kuin Englannissa – hyvinvointipalvelut tuotettaan pääosin vapaaehtoisjärjestöjen toimesta. Tätä edesauttaa siellä vallitseva noblisse oblige eli aateluus velvoittaa -ajattelu. Sen mukaisesti raakaa kapitalismia lievennetään sillä, että rikkaat hyvin yleisesti säätiöivät melkoisen osan omaisuudestaan nimeään kantaviksi hyväntekeväisyyssäätiöiksi. Tällä he – resiprokiaperiaatteen mukaisesti – ostavat itselleen kunnioitusta kansan keskuudessa.

Tällä lyhyellä katsauksella olen halunnut alleviivata sitä, että eri länsimaisilla hyvinvointivaltiomalleilla on erilaiset ideologiset lähtökohtansa. Globalisaatio ja Euroopan yhdistyminen tuo näiden mallien piirteitä myös meille. Mutta – kuten alussa sanoin – useinkaan ei ole mietitty sitä mitä tuo mallien sekoittuminen merkitsee kunkin mallin perusidealle.

Toivon, että tämä esitelmä auttaa teitä arvioimaan poliitikkojemme hyvinvointivaltiopuheita siitä näkökulmasta, että mikä ideologia puheiden taustalla on. Tuo sitaatti ”teidän keskuudessanne ei pitäisi olla köyhiä” on se, mikä synnytti meidän hyvinvointimme. Siitä ei ole syytä luopua vaikka maailma ympärillä muuttuukin.


Asiasta laajemmin kts Muukkonen: Hyvinvointitutkimuksia