ETUSIVU ANSIOLUETTELO TUTKIMUKSET SAARNAT OPETUS LINKIT ENGLISH PAGES

 

 

Kynttilänpäivä

2 vsk Joh 1:14-18
Pielisensuun kirkko 2.2.2003

14Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. 15Johannes todisti hänestä ja huusi: » Hän on se, josta sanoin: Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.» 16Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi. 17Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus. 18Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.

Tämän päivän evankeliumitekstissä olemme kristillisen uskomme ytimessä. Johanneksen evankeliumin alku on upea mutta myös vaikea - se on niin maalauksellista tekstiä ja ladattu niin monella kielikuvalla, että sanantutkijan on vaikea aina saada siitä otetta.

Jonkun verran helpotusta saattaa tuoda tieto, että evankeliumin alussa kaikki ennen tämän päivän tekstiämme on Johanneksen lainaamaa alkukirkon liturgista tekstiä ja tämä on sen kommentointia.

Perussanoma tekstissä on se, että ihmisen ja Jumalan suhteessa Kristus on keskeinen hahmo. Hän on se, joka on ilmoittanut meille Jumalan tahdon. Hän on itse lihaksi tullut Jumala.

Kristillisen kirkon vaiheissa on aina ollut erilaisia korostuksia uskontunnustuksen suhteen. Tällä hetkellä elämme aikaa, jossa kirkot mieluusti korostavat kolminaisuutta ja korostavat uskoaan nimenomaan kolmiyhteiseen Jumalaan. Kuitenkaan uskontomme ei ole nimeltään 'Kolmiyhteisläiset' tai 'Kolmiyhteisen seuraajat'. Ei me olemme kristittyjä. Nimitys kertoo siitä, kuinka pelastuksemme seisoo tai kaatuu Kristus-suhteemme mukaan.

Luterilaisuus sai alkunsa kun Luther teki kuuluisan löytönsä Roomalaiskirjeestä: "Vanhurskas on elävä uskosta." Tosin on ironista, että kyseessä on käännösvirhe hepreasta kreikankieliseen Vanhaan testamenttiin. Kyseinen Habakukin kirjan kohta on alkuperäisesti "vanhurskas on elävä uskollisuudestaan" tai "pysymällä uskollisena".

Kristus-suhteeseen sovellettuna tuo kohta ei siis tarkoita sitä, että meiltä vaaditaan jotain erityisen syvää tai erityislaatuista uskoa. Ei - se mitä meiltä edellytetään, on sitoutumista Kristukseen ja Hänen seuraamistaan. Vanhurkaus-termi on hepreassa ja muissa seemiläisissä kielissä suhdetta eikä ominaisuutta kuvaava termi.

Millaista tuon suhteen Kristukseen sitten tulisi olla?

Eräänä tulkintana meillä on Pietismistä lähtien ollut voimakas korostus henkilökohtaiseen uskonsuhteeseen. Ehkä parhaiten tätä on kuvannut John Bunyanin kuuluisa romaani 'Kristityn vaellus'. Tuossa kirjassa Kristitty lähtee Turmeluksen kaupungista vaeltamaan kohti Taivaallista kaupunkia. Välillä hän saa matkallaan kumppaneiksi milloin Lohduttajan, milloin, Uskollisen, milloin epäilijän. Kuitenkin hän on tuolla matkallaan lopultakin aivan yksin. On kyse hänen vaelluksestaan ja hänen pelastuksestaan.

Tämä ajattelumalli oli vahvana 1700 ja 1800-luvun herätyksissä, joissa uskon Kristukseen katsottiin olevan pitkälti yksityinen jumalsuhde. Seurakunnan merkitys oli siinä, että se vahvisti tätä uskonliekkiä. Itse muistan jo rippikoulussa korostetun 'ettei yksinäinen puu pala'.

Tähän yksilöhurskauteen kuului kuitenkin myös toinen aspekti: lähimmäisenrakkaus. Joidenkin tutkijoiden mukaan pohjoismainen hyvinvointivaltio olisi itse asiassa saanut alkunsa pietismistä. Hallen laitokset kouluttivat Preussille ja Tanskalle pietismin elähdyttämää virkamiehistöä ja he panivat käytäntöön Lutherin ajatuksen, ettei kristittyjen keskuudessa tulisi olla köyhiä lainkaan.

Jo Luther oli perustanut Wittenbergiin ja muualle sosiaalirahastoja, joilla kaupunkien köyhiä tuli auttaa. Näistä rahastoista ovat kehittyneet sekä meidän kunnallinen sosiaalihuoltomme että kirkolliset säätiömme ja rahastomme. Luther korosti, etteivät nämä rahastot suinkaan saa korvata yksityisen kristityn lähimmäisenrakkautta. Ne ovat toisiaan tukevia asioita. Tämä näkyy erittäin selvästi jo Vanhan testamentin lainsäädännössä: siellä talouslait ja sosiaalilait ovat sisäkkäin - institutionalisoitunut avustaminen ja yksilöllinen lähimmäisenrakkaus kulkevat rinta rinnan. Kynttilänpäivän perinteinen alttariteksti, Jeesuksen tuominen 40 päivän ikäisenä temppeliin, sivuaa tätä institutionaalista puolta mielenkiintoisesti. Tuo 40 päivää lienee ensimmäinen säädös äitiyslomasta, vaikka se olikin muotoiltu saastaisuussäännöksen muotoon. Seuraus kuitenkin oli, että äiti oli vapaa kaikesta muusta paitsi lapsenhoidosta tuona aikana.

Meidän yhteiskuntamme on pitkälti luterilaisen sosiaalietiikan tulosta. Katolinen kirkko opetti keskiajalla, että kristityn on tehtävä hyviä tekoja voidakseen elää hyvää elämää ja kelvatakseen Jumalalle. Köyhyys oli institutionalisoitunut ja köyhät olivat sitä varten, että ihminen saattoi tehdä näitä hyviä tekoja.

Tämä oli luterilaisille omavanhurskautta. Hyviä tekoja tekemällä ei taivaspaikkaa saavuteta. Siksi jokaisen tuli antaa lahjansa salassa. Periaatteessa tässä ajatuksessa on meidän korkean verotuksemme lähtökohta. Kun kaikki antavat oman osansa salassa, ei kukaan voi ottaa siitä ansiota itselleen. Yhteiskunnan anonyymi sosiaalihuolto myös lisää tasa-arvoa koska ei synny epätasa-arvoisia auttaja-autettava suhteita.

Tämä lähimmäisenrakkauden aspekti onkin toinen puoli kristillisyydessä. Usko ei ole vain yksinäistä kulkemista taivaan tiellä. Itse asiassa tuo taivaan tie johtaa meidät Kristuksen perässä palvelemaan lähimmäisiämme.

Tätä samaa asiaa korostamaan syntyi 1800-luvun lopulla USA:ssa mielenkiintoinen, Suomessa vähemmän tunnettu herätysliike nimeltä 'sosiaalinen evankeliumi'. Vaikka se itsenäisenä liikkeenä hiipuikin I maailmansotaan mennessä, se jatkoi elämistään ekumeenisessa liikkeessä maailmansotien välissä ja on suuresti vaikuttanut meidän käsitykseemme Kristuksen seuraamisesta. Tuo liike sai alkunsa suurkaupunkien slummikortteleissa työskentelevän papiston parissa. Sen merkittävin oivallus oli se, että Raamattu ei puhu Jumalan valtakunnasta ainoastaan tuonpuoleisena taivaallisena kaupunkina vaan se näkee koko maailman Jumalan luomakuntana luomisen perusteella. Tämän herätysliikkeen keskeiseksi tavoitteeksi tulikin Jumalan valtakunnan levittäminen maan päällä. Tuo valtakunta käsitettiin pitkälti Jesajan kuvauksen mukaisena Messiaan valtakuntana, jossa

6susi kulkee karitsan kanssa ja pantteri laskeutuu levolle vohlan viereen, vasikka ja leijonanpentu syövät yhdessä ja pikkupoika on niiden paimenena. 9Kukaan ei tee pahaa, ei tuota turmiota minun pyhällä vuorellani, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta niin kuin meri on vettä tulvillaan (Jes 11).

Jumalan valtakunta ymmärrettiin rauhaksi ja oikeudenmukaisuudeksi ja niiden levittämiseksi. Vaikka liikettä ei enää sen äärimuodossa olekaan, se on jättänyt meille perinnöksi ajatuksen Jumalan tahdon toteuttamisesta maan päällä. Kristillisyys ei ole sitä yksinäistä taivaan tiellä kulkemista ja maailmasta erottautumista. Päinvastoin, se on maailmaan menemistä - rakastamaan maailmaa sillä rakkaudella jolla Kristus on meitä rakastanut. Se on maailman muuttamista Jumalan rakkauden avulla.

Tänään me olemme aloittamassa yhteisvastuukeräystä. Sen teemana on 'Väkivallasta vastuuseen'. Ulkomaisena kohteena on sisällissodasta kärsineen Ruandan kansan auttaminen. Kotimainen kohde keskittyy lasten ja nuorten henkisen pahoinvoinnin ja aggressiivisuuden lievittämiseksi.

Yhteisvastuukeräys sijoittuu perinteisesti kohtapuoleen alkavaan paastonaikaan. Sen tulisi olla itsetutkiskelun aikaa valmistauduttaessa pääsiäisen viettoon. Tämänvuotinen teema panee meidät kysymään itseltämme miksi he voivat pahoin? Mikä on mennyt vikaan kun olemme rakentaneet hyvinvointivaltiotamme? Sysäsimmekö vastuuta lapsistamme ja toisistamme liikaa julkiselle vallalle, joka ei nyt taloudellisten edellytysten muuttuessa enää kykene kantamaan tuota vastuuta? Unohdimmeko rakastaa lähimmäistämme kuin itseämme? Olemmeko me antaneet mammonanpalvonnan tulla Kristuksen seuraamisen tilalle.

Siten meitä kutsutaan paitsi auttamaan konkreettisesti, myös tekemään tiliä arvoistamme ja miettimään sitoutumistamme Kristukseen.