ETUSIVU  ANSIOLUETTELO  TUTKIMUKSET  SAARNAT  OPETUS  LINKIT ENGLISH PAGES

Martti Muukkonen:

Kirkastussunnuntai

Rajamäen kirkko, Nurmijärvi, 14.7.2013

1.vsk Matt. 17: 1-8

Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo.
    Samassa heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: »Herra, on hyvä, että me olemme täällä. Jos tahdot, teen tänne kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.»
    Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: »Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!» Kun opetuslapset kuulivat äänen, he heittäytyivät maahan kasvoilleen suuren pelon vallassa. Mutta Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: »Nouskaa, älkää pelätkö.» Ja kun he nostivat katseensa, he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.

 

Päivän tekstimme kuuluu kertomuskokoelmaan, johon alun perin Markus on koonnut katkelmia, joissa Jeesus kertoo kuolemastaan ja jossa Jeesuksen messiaanisuus tulee esiin. Markukselta Matteus ja Luukas ovat ottaneet tuon jakson päärungon ja täydentäneet sitä hieman itse keräämällään perimätiedolla.

Näkisin, että tekstissä on kolme asiaa, jotka kannattaa nostaa esiin. Ensimmäinen on tekstin opetus taivaallisista näyistä. Toinen on tuo kastekertomuksissakin esiin tuleva maininta siitä kuinka taivaallinen ääni tunnustaa Jeesuksen Pojakseen. Ja kolmas on sitten se, mitä olisi opittavissa tuosta paikalla olleesta henkilökokoelmasta.

Monella meillä on ollut yliluonnollisiksi kokemuksiksi luokiteltavia näkyjä tai muunlaisia kokemuksia. Niistä ei nykyään kauhean paljon puhuta koska rationalistinen maailmankuvamme selittää hyvin helposti ne siten, että nyt henkilöllä jotenkin viiraa päässä. Kuitenkin ne, jotka ovat niitä kokeneet, pitävät niitä hyvin merkittävinä omassa elämässään.

Uudessa testamentissa kerrotaan joistain näyistä. Tämän kertomuksen ohella tunnetuimmat ovat koko ilmestyskirja sekä Pietarin näky Apostolien teoissa siitä, että minkä Jumala on puhdistanut, sitä ihminen ei saa sanoa epäpuhtaaksi. Vanhassa testamentissa niitä on paljon enemmän. Myös kristilliset pyhimyslegendat ovat täynnä näkyjä ja ilmestyksiä.

Mutta nykyaika suhtautuu niihin jotenkin karsaasti. Me pyrimme selittämään kaiken kokemamme vallitsevan tieteellisen ajattelumallin mukaan – ja sen lähtöoletuksiin eivät kuulu yliluonnolliset asiat.

Kuitenkin tieteellinen tulos on aina vain lähtökohta + metodi. Jos jompikumpi muuttuu, muuttuu tuloskin.

Suhteessa ihmeisiin tieteellinen kanta pohjautuu pikemminkin tuohon lähtökohtaan kuin empiirisiin havaintoihin. On kyse kehäpäätelmästä: Kun ei voi olla yliluonnollista, siitä ei voi olla havaintojakaan ja kun ei ole havaintoja, siitä seuraa ettei voi olla myöskään yliluonnollista.

Kuitenkin viimeaikaiset kuoleman kohtaamistutkimukset kertovat, että noin kolmasosa kuolevista kokee poisnukkuneiden sukulaistensa tulevan hakemaan heitä. Tämä on huomattu haastattelemalla terminaalihoidossa olevien potilaiden hoitajien kertomuksia. Kun hallusinaatiokokemuksissa esiintyy myös eläviä, näissä kuoleman rajalla olevissa kokemuksissa säännöllisesti vain kuolleita. Sama koskee myös ns. rajatilakokemuksia, joissa henkilö on jo ollut kliinisesti kuollut mutta palannut kuoleman porteilta. Lisäksi tulevat ns. hyvästelykokemukset, joissa juuri kuolleiden omaiset tai ystävät ovat saaneet jonkinlaisen viestin juuri kuolleelta henkilöltä. Ne kertovat jostain sellaisesta todellisuudesta, jota nykyinen tieteellinen ajattelu ei ymmärrä eikä ehkä haluakaan ymmärtää.

Kristillinen kirkko on kuitenkin hyväksynyt näkyjen ja ilmestysten olemassaolon. Kuitenkin samalla se on ollut aika kriittinen sisältöön nähden. Näkyihin soveltuu sama ohje kuin seurakunnan kokouksissa profetoimiseenkin: kaksi tai kolme profetoikoon ja muut arvostelkoon (1.Kor. 14:29). Samoin kuin profetioissa on usein astian makua, on sitä myös ilmestyksissä. Eräänkin profetian mukaan minun pitäisi tällä hetkellä olla pohjoiskarjalaisen Juuan seurakunnan kirkkoherrana.

Erilaisten ilmestysten kohdalla on myös muistettava se, että ne eivät ole jotain tavoiteltavia hengellisiä kokemuksia. Läpi Raamatun kerrotaan kuinka henkilöt, jotka kohtasivat Jumalan tai enkelin, olivat kauhuissaan. Pyhän kohtaaminen ei ole mikään hengellinen extreame-kokemus, johon voisi jotenkin valmistautua. Se on päinvastoin kauhistuttavaa – syntinen ihminen kohtaamassa absoluuttisen pyhän ei ole samanlainen kokemus kuin se, että nautinpa nyt virrenveisuusta tai hyvästä tunnelmasta hengellisillä kesäjuhlilla.

Tässä päivän tekstissämme olevassa ilmestyksessä toistuu sama Psalmin 2:7 sana, joka on tutumpi Jeesuksen kastekertomuksista: Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.

Psalmissa kyse on Jumalan valitseman kuninkaan asettamisesta Messiaaksi, Jumalan pojaksi. Vanhatestamentillisen käsityksen mukaan Saul, Daavid, Salomo ja kaikki muutkin Israelin kuninkaat olivat messiaita. Heidät oli adoptoitu Jumalan pojiksi.

Tämä johtaa meidät ikivanhaan kysymykseen Kristuksen olemuksesta. Ns. Kristuksen kaksiluonto-opin mukaan Jeesus on sekä Jumala että ihminen. Tälle vastakkaisia opetuksia olivat varhaisessa kirkossa sekä ns. monofysitismi että areiolaisuus. Edellisen mukaan Jeesus ei ollut lainkaan ihminen vaan oli ikään kuin vain ihmisen valepuvussa. Jälkimmäisen mukaan Hän taas oli ihminen. Areioksen opetuksessa on näitä ns. adoptiaanisen kristologian piirteitä. Tämän käsityksen mukaan Jeesus adoptoitiin Jumalan pojaksi a) joko kasteessaan, b) tässä ilmestysvuoritilanteessa tai c) ylösnousemuksessaan. Lisäksi varhaisessa kirkossa oli myös käsityksiä siitä, että Jeesuksella oli joko oma ainutlaatuinen sekoittunut jumalallinen ja inhimillinen muoto – vähän samaan tapaan kuin Kreikan mytologioiden puolijumalilla – tai hän oli hieman skitsofreeninen, eli hänellä oli kaksi persoonaa.

Erityisesti ns. Athanasioksen uskontunnustus on suunnattu näitä oppeja vastaan. Erityisesti länsimainen kirkko valitsi katolisuuden ja ortodoksisuuden korostukset mutta on muistettava, että ns. orientaaliortodoksiset kirkot, Koptikirkko näistä suurimpana, ovat voimakkaasti kallellaan monofysitismiin eivätkä ne koskaan hyväksyneet 451 pidetyn Khalkedonin kirkolliskokouksen päätöksiä.

Ongelmana tässä - niin kuin monen muunkin opinkappaleen kohdalla - on se, että kristinuskoa tulkittiin pääosin Platonin filosofian valossa. Eli Raamatun tulkitsemisen kriteeriksi asetettiin kreikkalainen filosofia. Tällöin itämaisen ajattelun mukaisista tulkintamalleista tehtiin harhaoppeja ja kreikkalaisista näkemyksistä dogmeja.

Lisäksi on huomattava, että jos germaanien sotilaallinen voima olisi ollut suurempi, niin länsimaissa olisi katolisuuden sijaan vakiintunut areiolaisuus kristinuskon valtauomaksi. Samoin, jos Bysantin sotilaallinen voima olisi ollut suurempi, islam ei olisi koskaan levinnyt niin voimakkaasti ja maailmassa olisi orientaalikristittyjä paljon enemmän.

Mitä tästä historiallisesta katsauksesta olisi opittavaa nimenomaan nyt kuumana käyviin kirkollisiin keskusteluihin?

Ensinnäkin tulisi muistaa vanhan Kristinopin pykälä, jossa puhutaan siitä, että Jumala on salattu Jumala. Parhaimmillaankin inhimilliset selitysyritykset ovat ainoastaan sinnepäin. Kukaan ei voi koskaan ymmärtää Jumalan suuruutta. Siksi meidän itse kunkin olisi puhuttava Jumalasta, Jeesuksesta ja taivaasta paljon, paljon nöyremmin kuin mitä nyt teemme. Usko Jumalaan ei lopultakaan ole oppilauselmien totenapitämistä. Se on suhde.

Samoin Jumalan tahdosta puhumiseen ei meillä kellään riitä ymmärrys. Voimme vain rukoilla, että Hän johdattaa meitä elämässämme toimimaan oikein.

Päivän kolmas teema tekstissä valottaa myös sitä, miten meidän tulisi elää suhteessa Kristukseen. Jeesuksen rinnalla ilmestysvuorella olivat Mooses ja Elia. Toinen edusti lakia ja toinen vapaata profeetallista julistusta.

Näiden lisäksi siellä olivat Pietari, Jaakob ja Johannes. Pietari oli ensimmäinen, joka aloitti pakanalähetystyön. Jaakob taas oli juutalaiskristittyjen nokkamies. Ja Johannes edusti ehkä mystisintä kristillisyyttä mitä Ut:sta löytyy. Kaikille oli tilaa Kristuksen ympärillä. Kukaan ei voinut sanoa, ettei sinulla ole oikeaa suhdetta Kristukseen koska Hän yhdisti heidät sekä toisiinsa että noihin Vt:n merkkihenkilöihin.

Olennaista ei siis ole se minkä uskonsuunnan edustajia me olemme. Olennaista on se, että meillä on suhde Herraamme. Ja se suhde on jokaisen erityislaatuinen suhde. Jos Pyhä Henki kutsuu jonkun seuraamaan Mestariamme, siihen ei kenelläkään toisella ole mitään sanomista.

Siksi, erilaisina mutta Herramme yhdistäminä me saamme tänäänkin nousta tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen, pyhän, yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.