ETUSIVU  ANSIOLUETTELO  TUTKIMUKSET  SAARNAT  OPETUS  LINKIT  ENGLISH PAGES

6. sunnuntai pääsiäisestä
2. vsk
Joh. 7: 37-39
Rajamäen kirkko, Nurmijärvi 5.6.2011

Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan." Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.

Jeesus on saapunut lehtimajajuhlaan. Tämä syksyllä, seitsemännen kuun eli Tishri-kuun 15. päivänä alkava kahdeksanpäiväinen juhla oli alunperin sadonkorjuujuhla, jolloin maanviljelijät asuivat pelloilla tilapäisissä lehtimajoissa, jottei hyvää sadonkorjuuaikaa tuhlattaisi matkoihin kodin ja pellon välillä.

Juhlan uskonnollinen sisältö käsitti Israelin erämaavaelluksen muistelemista. Myös silloin kansa asui tilapäisissä lehtimajoissa.

Lehtimajajuhlien seremonioihin kuului erityisen juhlakimpun sitominen palmunlehvistä, myrtinoksista, pajunoksista sekä sukaattisitruunasta. Tätä kimppua heilutettiin juhlan aikana erilaisissa seremonioissa siunauksia lausuen ja laulaen.

Synoptiset evankeliumit, Matteus, Markus ja Luukas, joiden rakenteessa Jeesuksen julkinen toiminta on jaksotettu yhden vuoden ajalle, nämä lehtimajanjuhlaan liittyvät asiat on, kuten hyvin tiedämme, liitetty pääsiäisjuhlia edeltäneen viikon alkuun, ns. Massot-juhlaan, jolloin myös käytettiin samanlaista kimppua. Johannes puolestaan kuvaa Jeesuksen toimineen kolmen vuoden ajan ja silloin hänen on helpompi kuvata myös useampia eri juhlia.

Lehtimajajuhlan seitsemänteen päivään kuului juhlallinen veden ammennus- ja vuodatusrituaali. Päivän evankeliumiteksti sijoittuu joko tähän viimeiseen varsinaiseen juhlapäivään tai juhlien viimeiseen päivään, joka ilmeisesti oli puoliksi kotiinlähtöpäivä.

Kun juhlassa muistellaan Israelin erämaavaellusta, on vedellä toki hyvin keskeinen osa siinä. Autiomaassa jano oli jatkuvana vieraana ja kansan historian tarinoihin kuului muun muassa kertomus siitä, kuinka Mooses iski sauvallaan kallioon ja sai veden virtaamaan sieltä.

Jeesus siis viittaa tuohon juutalaiseen veden vuodatusseremoniaan verratessaan itseään elävään veteen ja kutsuessaan janoisia luokseen. Kielikuva on sama kuin Sykarin kaivolla, jossa hän puhui siitä samarialaiselle naiselle. Elävä vesi on virtaavaa vettä vastakohtana seisovalle vedelle. Se on raikasta kun taas seisova vesi alkaa helposti ummehtua ja haista.

Jo Jooelin kirjassa (2:23, 28) veden ja Hengen vuodatus liitettiin yhteen ja näin teki myös esikristillinen juutalainen synagooga, joka ymmärsi lehtimajajuhlan veden vuodatuksen ennustukseksi tulevasta hengen vuodatuksesta ja messiaanisen ajan alkamisesta.

Näemme, että teksti on hyvin ankkuroitu oman aikansa juhlatilanteeseen ja sen symboliikkaan. Oikeastaan ilman tuon taustan tuntemista tämä teksti jää vain irralliseksi lausumaksi.

Miten meidän tulisi ymmärtää tämä teksti?

Ensimmäinen opetus, joka tekstistä nousee tuossa juhlakontekstissa, on se, että Jeesus on se Messias, jota kansa odotti. Hän on se varsinainen virvoituksen antaja. Hän on sekä elämän vesi että – niinkuin Hän muualla sanoo - elämän leipä. Hän täyttää tarpeemme kun vain menemme Hänen luokseen – tai annamme Hänen tulla luoksemme.

Kun ihmiset etsivät ravintoa sielulleen, he etsivät sitä monesta suunnasta. Kirjakaupat pursuavat erilaisia meditaatio-oppaita. Toki kristinuskossakin harjoitataan meditaatiota, mutta sen ero itämaisiin meditaatioihin on se, että voimaa ei etsitä itsestä, omasta sisimmästä vaan Kristuksesta. Monessa virressä ja hengellisessä laulussa kehoitetaan katselemaan Kristusta sen sijaan, että keskityttäisiin omaan itseen.

Liian usein me ajattelemme, että usko Jumalaan on jotain joka nousee meistä itsestämme. Vaikka emme sitä ääneen sano, käyttäydymme ikäänkuin usko olisi meidän itsemme päätettävissä. Ikään kuin se nousisi meistä itsestämme.

Usko on kuitenkin Jumalan lahja. Se on osallisuutta siihen voimaan, joka virtaa Kristuksesta. Sitä ei tarvitse puristaa oman mielen syvyyksistä vaan se annetaan meille.

Toinen opetus on se, että nuo Jumalan lahjat muuttavat meitä. Jeesus käyttää ilmeisesti jossain apokryfisessä tekstissä käytettyä kielikuvaa, että 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’.

Tämä kertoo meille siitä, mistä vanha Kristinoppi käytti sanaa pyhitys. Se on Jumalan hiljaista työtä meissä. Työtä, joka muuttaa meitä sellaisiksi, kun Hän haluaa meidän olevan. Paavali käyttää tästä ilmaisua Hengen hedelmät.

Hengen hedelmille tyypillistä on se, että niitä ei itse useinkaan näe. Vanha kasku kertoo kuinka eräs mies valitti sielunhoitajalleen, ettei näe elämässään Hengen hedelmiä vaikka on yrittänyt elää hurskasta elämää. Sielunhoitaja tokaisi tälle, että jos tämä ne näkisi niin hän söisi ne.

Vaarana nimittäin on se, mikä kaikessa meille annetussa: me kuvittelemme, että ne ovat meidän omiamme. Kuvittelemme, että Jumalan meille antamat lahjakkuudet tai omaisuus ovat meidän omiamme. Siksi kiinnymme niihin ja pidämme niistä niin kovasti kiinni.

Kuitenkin Jumalan lahjat on annettu meille, jotta käyttäisimme niitä muiden hyväksi. Elävä vesi tarkoittaa juuri sitä. Se virtaa meidän lävitsemme eikä jää seisomaan meihin.

Silloin kun jaamme Jumalan meille antamia lahjoja eteenpäin, Jumala antaa meille yhä uusia lahjoja tilalle. Mikäli taas kiinnymme niihin, emmekä malta antaa niitä eteenpäin, meidän kristillisyytemme alkaa pikkuhiljaa haista kuten seisova vesi.

Muistan joskus nuorena pappina kuulleeni vertauksen rannikolla olevasta vapaaehtoisesta pelastusasemasta. Se syntyi tarpeeseen karikkoisella rannikolla. Muutama aktiivi sai muut innostumaan ja niin hankittiin varoja pelastusveneen hankkimiseksi.

Sitten huomattiin, että pelastusveneelle tarvittiin suoja ja se vaatikin jo hieman enemmän varoja. Myös pelastusmiehistölle tarvittiin tiloja ja joku keksi, että pelastusaseman yhteyteen olisi hyvä saada jonkinlaiset kerhotilat ja niin varaintarve kasvoi.

Noissa kerhotiloissa järjestettiin myyjäisiä ja tanssiaisia ja kaikkea millä voitiin koota varoja. Pian huomattiin, että nämä tilat kävivät pieniksi ja olivat hieman yksinkertaisiakin. Niinpä kootuista varoista laitettiin suurin osa uuden kerhotalon laajennukseen. Laajennustyö ja erilaiset varainhankintatempaukset veivät jäsenten ajan niin, että pelastusveneeseen ei tahtonut saada päivystävää miehistöä. Pelastusvenekin alkoi rappeutua kun sen korjaamiseen ja huoltamisen ei haluttu laittaa varoja. Varoja, joita tarvittiin kerhotilojen laajentamiseen ja kaunistamiseen.

Lopulta joukko alkuperäisjäseniä huomasi, ettei tämä ollut sitä, mitä varten he alunperin keräsivät rahaa – tarkoitus oli ylläpitää pelastusvenettä.

Kansankirkkomme on hieman samassa tilanteessa. Jumala on siunannut Suomea ja Suomen kansaa mutta pikkuhiljaa ovat erilaiset hengelliset harrasteet tai hallintorakenteet tulleet tärkeämmiksi kuin evankeliumin julistaminen ja lähimmäisen palveleminen.

Olemmeko me jo siinä tilanteessa, että tuo elävä vesi, jonka tulisi virrata lävitsemme, on seisahtunut meihin ja alkanut haista? Onko kirkkomme enää maailman valo vai onko valo kätketty kulhon alle? Ovatko kirkkomme jäsenet maan suola vai onko suola käynyt mauttomaksi?

Päivän tekstimme panee meidät pohtimaan omaa suhdettamme Jumalan lahjoihin. Suhdettamme omaisuuteen. Suhdettamme Jumalaan. Ja suhdettamme lähimmäiseemme. Onko kristillisyytemme elävää ja raikasta, niinkuin on tarkoitettu vai onko se jotain sellaista, josta ihmiset kääntyvät inhoten pois?

"Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat'”

Kun Herramme pyytää meitä tulemaan luokseen ja lähtemään yhteiselle matkalle palvelemaan lähimmäistämme, me vastaamme siihen tunnustamalla yhteisen kristillisen uskomme:

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen, pyhän, yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.