ETUSIVU  ANSIOLUETTELO  TUTKIMUKSET  SAARNAT  OPETUS  LINKIT ENGLISH PAGES

Martti Muukkonen:

5. sunnuntai helluntaista

2. vsk

2. Sam. 12: 1-10, 13

Rajamäen kirkko, Nurmijärvi, 13.7.2014

Herra lähetti Natanin Daavidin luo. Kuninkaan luo tultuaan Natan sanoi: ”Eräässä kaupungissa oli kaksi miestä, rikas ja köyhä. Rikkaalla oli suuret määrät lampaita ja härkiä, mutta köyhällä ei ollut kuin yksi ainoa pieni karitsa, jonka hän oli ostanut. Hän elätti karitsaa, ja se kasvoi hänen luonaan yhdessä hänen lastensa kanssa. Se söi hänen leipäänsä ja joi hänen kupistaan, se makasi hänen sylissään ja oli hänelle kuin tytär. Mutta kerran rikkaan miehen luo tuli vieras. Rikas ei raskinut ottaa yhtään omista lampaistaan tai häristään valmistaakseen ruokaa matkamiehelle, joka oli tullut hänen luokseen, vaan otti köyhän miehen karitsan ja teki siitä vieraalleen aterian.”
    Daavid suuttui kovasti tuolle miehelle ja sanoi Natanille: ”Niin totta kuin Herra elää, se mies, joka noin teki, on kuoleman oma. Ja karitsa hänen on korvattava nelinkertaisesti, koska hän teki tuolla tavalla eikä tuntenut sääliä.”
    Silloin Natan sanoi Daavidille: ”Se mies olet sinä. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: ’Minä voitelin sinut Israelin kuninkaaksi ja pelastin sinut Saulin käsistä. Minä korotin sinut herrasi asemaan, annoin herrasi vaimot sinun syliisi ja annoin sinulle Israelin ja Juudan heimot. Jos tämä on vähän, voin antaa vielä mitä tahansa muutakin. Miksi olet halveksinut minun sanaani ja tehnyt sellaista, mikä on minun silmissäni pahaa? Heettiläisen Urian olet lyönyt miekalla, olet tappanut hänet ammonilaisten miekalla, ja hänen vaimonsa olet ottanut vaimoksesi. Niinpä miekka ei tule milloinkaan väistymään suvustasi, koska olet halveksinut minua ja ottanut vaimoksesi heettiläisen Urian vaimon.’”
    Silloin Daavid sanoi Natanille: ”Olen tehnyt syntiä Herraa vastaan.” Natan vastasi: ”Herra vapauttaa nyt sinut tästä synnistä, eikä sinun tarvitse kuolla.”

Päivän Vanhan testamentin tekstimme puhuu kahdesta asiasta. Toisaalta se käsittelee Kirkkokäsikirjan tälle päivälle antamaa teemaa armahduksesta syntejään katuvalle ihmiselle. Toisaalta se ehkä tahattomasti kuvaa Israelin uskoon liittynyttä ajatusta ihmisten perimmäisestä tasa-arvoisuudesta.

Taustalla tässä episodissa oli Daavidin avioliiton ulkopuolinen syrjähyppy, jossa kuninkaalla nousi valta päähän ja niin sanotusti mopo karkasi käsistä. Daavid oli nähnyt erään upseerinsa vaimon kylpemässä ja rakastunut tähän silmittömästi – ja päättänyt ottaa tämän itselleen. Tuo nainen – Batseba, Salomon tuleva äiti – ei uskaltanut kieltäytyä kuninkaan kutsusta tai ehkä valta kiihotti. Seurauksena oli kuitenkin se, että Batseba tuli raskaaksi. Jälkiään peittääkseen Daavid myönsi kotiloman rintamalla olleelle Uurialle mutta solidaarisuudesta selibaatissa eläviä asetovereitaan kohtaan Uuria ei käyttänyt aviollisia oikeuksiaan aja Daavidin suunnitelma valui tyhjiin. Tällöin Daavid lisäsi panoksia ja antoi käskyn, että seuraavassa taistelussa Uuria oli asetettava etulinjaan ja tällä kertaa suunnitelma toimi ja Daavid saattoi ottaa lesken vaimokseen.

Daavid toimi siis tyypillisen despootin tavoin. Käytti asemaansa saadakseen tahtomansa. Ei tämä ole sinänsä mitenkään outoa. Englantilainen lordi Acton totesi 1887, että ”valta turmelee ja täydellinen valta turmelee täydellisesti.” Tämän vuoksi on tärkeää, että yhteiskunnassa on mekanismeja, joilla tuota valtaa kontrolloidaan ja päättäjät voidaan vetää vastuuseen teoistaan.

Muinaisessa Lähi-idässä tuo vastuuseen vetäminen tapahtui uskonnon kautta. Vanha testamentti on täynnä kuvauksia, joissa päättäjille julistetaan tuomion sanoja. Samanlaisia kuvauksia löytyy myös Kaksoisvirtainmaan teksteistä. Jos kuningas ei ylläpidä oikeudenmukaisuutta, häntä kohtaa taivaallinen tuomio. Jos köyhä huutaa Jumalan puoleen, Herra kuulee hänen huutonsa ja rankaisee kansaa, joka ei pidä huolta heikoimmistaan.

Varsin usein tämä rankaisu tapahtui joko vihollisen toimesta, sairautena tai luonnonmullistuksena. On muistettava, että Lähi-itä on useammankin mannerlaatan risteysaluetta ja siten jopa kokonaisia kaupunkeja tuhoavat maanjäristykset eivät ole siellä mitenkään harvinaisia. Viimeisin esimerkki tästä oli Bamin muinaiskaupungin tuhoutuminen Iranin kaakkoisosassa 2003. Aikoinaan sellaiset kaupungit kuin Ninive ja Petra tuhoutuivat nimenomaan maanjäristyksissä. Ne tulkittiin yleensä taivaalliseksi rangaistukseksi erityisesti maan johtajien synneistä.

Erilaisten temppelien ja profeettakoulujen tehtävänä oli välittää päättäjille tietoa siitä, mikä oli taivaallinen tahto missäkin tilanteessa. Siksi erilaiset uskonnolliset instituutiot nauttivat melko suurta autonomiaa. Siitä syystä myös Länsi-Euroopan historiassa katolinen kirkko on nauttinut vastaavaa itsenäisyyttä. Sen tulisi olla Jumalan tahdon julistaja ilman, että sen työntekijöiden tarvitsisi pelätä maallisen auktoriteetin rangaistusta.

Kuten hyvin tiedämme, tämä ei aina ole toiminut näin. Vallanpitäjät eivät ole aina piitanneet tästä vaan kirkkoja on ryöstetty ja pappeja, munkkeja ja nunnia on tapettu sen mukaan mikä on ollut hallitsijan välittömän edun mukaista. Monasti he ovat Stalinin tavoin kysyneet montako divisioonaa paavilla on. Valta turmelee ja täydellinen valta turmelee täydellisesti.

Siten Naatanin toiminta ei kaikissa naapurimaissa olisi suinkaan ollut riskitöntä. Profeetan asemastaan huolimatta hän olisi voinut tulla mestatuksi kuten Johannes Kastaja vuosisatoja myöhemmin. Tässä tulee esiin Israelin uskon erityislaatuisuus. Laki ei ollut kuninkaan laki vaan Jumalan laki. Kun jokainen ihminen oli luotu Jumalan kuvaksi, jokainen oli siten tasa-arvoinen Jumalan antaman lain edessä – oli hän sitten kuningas tai kerjäläinen.

Meidän tasa-arvoajattelumme perustuu pitkälti tuohon ajatukseen ihmisestä Jumalan kuvana. Tämä päivän tekstimme on erinomainen osoitus tuosta ajattelusta: kuningaskaan ei ollut lain yläpuolella. Kuningaskin oli loppujen lopuksi vain eved JHVH – Herran palvelija, joka oli vastuussa teoistaan Herralle.

Suomalaisessa politiikassa on kritikoitu uskonnon ja politiikan sekoittamista. Kritiikki onkin oikeansuuntaista silloin kun jokin puolue pyrkii omimaan Raamatun itselleen. Kuitenkin koko kulttuurimme on Raamatun opetusten läpitunkemaa ja meidän olisi poliittisessakin elämässä uskallettava nostaa esiin kristilliset arvomme – puolueesta riippumatta. Tämä kaikkien ihmisten tasa-arvo on yksi niitä asioita, joista tulisi jatkuvasti muistuttaa. Se on luomisuskomme ytimessä.

Daavidin saaman tuomion kohdalla näkyy myös Lähi-idän kollektiivinen ajattelu. Rangaistus ei kohdistunut vain yksilöön vaan koko sukuun tai jopa kansaan. Samuelinkirjan kirjoittaja on nähnyt myöhäisemmät Daavidin suvun kokemat sodat rangaistuksena tästä Daavidin synnistä. ”joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu”, kuten Jeesus paljon myöhemmin sanoi Pietarille. 

Tämän ajattelun taustalla oli itämainen käsitys siitä, että kukaan ei ollut ensisijaisesti yksilö vaan aina koko sukunsa edustaja. Ajateltiin, että yksilössä säilyivät elossa hänen esi-isänsä ja hänessä oli jo läsnä hänen tulevat jälkeläisensä. Kollektiivisuus oli ihan eri tasolla kuin meillä yksilönvapauksia korostavassa postmodernissa lännessä.
Konkreettiseksi tuo Naatanin antama tuomio tuli Absalomin, Daavidin vanhimman pojan kohdalla, joka nousi kapinaan isäänsä vastaan ja kuoli tuossa kapinassa. Tämänkin Raamatun kirjoittaja tulkitsee Jumalan rangaistukseksi – ei niinkään Absalomille vaan Daavidille.

Sama kollektiivinen ajattelu on ollut myös vuosituhantisen antisemitismin taustalla. Kun kansa vaati Jeesusta ristille, se huusi samalla: ”Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle (Matt 27:25)." Tätä ajatusta kollektiivisesta vastuusta me kristityt olemme sitten toteuttaneet läpi historiamme juutalaisten kohdalla. Näin tehdessämme emme ole poikenneet mitenkään Daavidista, joka käytti asemaansa omien tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Tiukan oikeudenmukaisuuden vaatimuksen ja kollektiivisen vastuun lisäksi päivän tekstimme tuo esiin myös armon näkökulman. Silloinkaan kun ihminen tietää tehneensä väärin ja kokee syntisyytensä, hän ei ole umpikujassa. Armo kuuluu myös Daavidin kaltaiselle murhaajalle, jos hän katuu syntejään ja tekee parannuksen.

Tekstimme mukaan Daavid myönsi tehneensä syntiä Herraa vastaan. Perimätieto puolestaan kertoo, että tämän tapauksen seurauksena hän sävelsi meillekin tutun synnintunnustuksen, Psalmin 130:

”Syvyydestä minä huudan sinua, Herra. 2Herra, kuule minun ääneni, tarkatkoot sinun korvasi rukoustani. 3Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää? 4 Mutta sinun on armo, sinä annat anteeksi, että me eläisimme sinun pelossasi.”

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että rippi olisi jonkinlainen makeisautomaatti, joka antaa synninpäästön kun laittaa muodollisen anteeksipyynnön sisään. Rippi on pikemminkin vakuutus siitä, että Jumala rakastaa rikkojaa kaikesta huolimatta ja haluaa hänen parantavan tapansa. Jumala ei hylkää vaan haluaa rakkaudellaan muuttaa ihmisen toisenlaiseksi. On joskus sanottu, että synti on rakkauden puutetta. Se on sitä samalla tavalla kuin pimeys on valon puutetta tai kylmyys lämmön puutetta. Kun ihminen ei saa kokea Jumalan rakkautta, hän ei kykene rakastamaan. Silloin rangaistus ei ole oikea tapa muuttaa häntä vaan hänet on tuotava pimeydestä ja kylmyydestä Jumalan rakkauden piiriin, jotta se poistaisi pimeyden ja sulattaisi jäätyneen sydämen.

Tämä inhimillinen kyvyttömyys tuottaa itse rakkautta ja oikeudenmukaisuutta on meidän kaikkien osamme. Siksi tunnustimme tämänkin messun aluksi syntimme ja pyysimme niitä anteeksi. Kuten toisessa synnintunnustuksessa sanotaan, ”tuomitse minut, Jumala, mutta älä hylkää minua. Minulla ei ole mitään muuta pakopaikkaa, kuin Sinun sanomaton laupeutesi.”

Matti J. Kuronen sanoi kerran osuvasti, että ”kirkko on syntisten kroonikko-osasto.” Me emme pääse irti syntisyydestämme, mutta meidän ei myöskään tarvitse jäädä piehtaroimaan omassa kurjuudessamme. Jumala kykenee muuttamaan myös meidän sydämemme. Tähän me luotamme kun nousemme tunnustamaan yhteisen uskomme

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen,taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen, pyhän, yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.