ETUSIVU  ANSIOLUETTELO  TUTKIMUKSET  SAARNAT  OPETUS  LINKIT ENGLISH PAGES

Martti Muukkonen:

4. paastonajan sunnuntai

3.vsk  Joh. 6:48-58

 Jeesus sanoi:
    ”Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet. Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole. Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.”
    Tästä sukeutui kiivas väittely juutalaisten kesken. He kysyivät toisiltaan: ”Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?” Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet. Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä. Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö. Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se on toisenlaista kuin se ruoka, jota teidän isänne söivät: he ovat kuolleet, mutta se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.”

Elämme paastonaikaa ja olemme siinä puolivälissä. Päivän otsikkona on ”Elämän leipä” ja sitä teemaa päivän eri tekstit käsittelevät.
Päivän evankeliumiteksti on osa pidempää tarinaa, joka alkoi ruokkimisihmeestä Gennesaretin järven itäpuolella Betsaidan alueella. Tuon ihmeen jälkeen seuraa toinen ihme kun Jeesus kävelee veden päällä ja suunnistaa opetuslasten kanssa takaisin järven länsipuolelle Kapernaumiin. Sieltä kansanjoukko löytää uudelleen Jeesuksen.
Tässä evankeliumien kertomukset tapahtumista erkanevat toisistaan. Matteus ja Markus jatkavat Jeesuksen kertomusta sairaiden parantamisihmeillä ja Luukas päättää tämän kertomuksen jo ruokkimisihmeeseen ja aloittaa sen jälkeen toisen kertomuksen ihan muusta aiheesta. Johanneksen evankeliumissa Jeesuksen rantautumista Kapernaumiin seuraa pitkä keskustelu Jeesuksesta elämän leipänä. 

Nämä eroavaisuudet eri evankeliumeissa on nähtävä siitä näkökulmasta, etteivät evankeliumit suinkaan ole mitään A-studion dokumentteja Jeesuksen elämänvaiheista vaan pikemminkin eräänlaisia katekismuksia, joihin oli koottu alkuseurakunnan kannalta tärkeitä Herran tekoja ja opetuksia. Niiden ydin on pääsiäisen tapahtumissa, joiden osuus evankeliumeista on noin kolmannes. Sen lisäksi evankelistat olivat koonneet niihin vastauksia niihin kysymyksiin, jotka olivat alkuseurakunnan kannalta tärkeitä.

Kukin evankelista korostaa eri asioita oman teologisen näkemyksensä mukaan. Matteus ja Luukas tunsivat Markuksen evankeliumin mutta eivät olleet tyytyväisiä siihen. He käyttivät Markuksen runkoa omissa teoksissaan ja liittivät siihen aineistoa sekä omista lähteistään että jo hävinneestä ns. Jeesuksen sanojen kokoelmasta. Näissä kolmessa evankeliumissa Jeesuksen julkinen toiminta esitetään yhden vuoden jaksona, joka alkaa keväällä Jordanilta ja jatkuu kesän, syksyn ja talven Galileassa ja päättyy taas keväällä Jerusalemiin. Johannes puolestaan esittää Jeesuksen toiminnan kolmen vuoden jaksona.

Tämän peruseron lisäksi näemme usein, että evankelistat sijoittavat alkuaan itsenäisiä ihme- ja opetuskertomuksia eri kohtiin evankeliumejaan perustellen niillä eri asioita. Siksi Raamattua lukiessa olisi hyvä katsoa aina hieman laajemmin sitä, mitä tekstissä on tapahtunut ennen ja jälkeen sekä vilkaista miten muut evankelistat esittävät saman tarinan.

Tämä moniäänisyys Raamatussa saattaa hämmentää mutta se on kirkon tietoinen valinta. Kirkkohistoriasta tiedämme yrityksestä harmonisoida evankeliumit yhdeksi ristiriidattomaksi kertomukseksi, mutta kirkko hylkäsi sen. Meitä Jumalan lapsia on niin erilaisia, että se, mikä puhuttelee yhtä, jättää toisen kylmäksi ja päinvastoin. Jokaisella meistä on hieman erilainen kuva siitä kuka tuo Nasaretin puuseppä oikein oli. Se on ihan sallittua. Niin oli evankelistoilla ja apostoleillakin.

Mutta palataanpa Johanneksen evankeliumin kertomukseen. Siinä Jeesus kansan nähtyään ilmeisen happamasti toteaa, ettei kansa seuraa häntä mistään muusta syystä kuin saadakseen ilmaista leipää. Kansa vaatii tunnustekoja ja viittaa esi-isiensä saaneen mannaa erämaassa. Tällöin Jeesus sanoo itse olevansa elämän leipä, joka on tullut taivaasta. Tämä puolestaan käynnistää kiivaan keskustelun siitä, miten muka Jeesuksen lihaa voisi syödä ja että mikä tämä mies luulee olevansa: tunteehan kansa hänen isänsä ja äitinsä, joten miten hän voi väittää tulleensa alas taivaasta. Jossain vaiheessa tapahtumapaikaksi muuttuukin järven rannan sijasta  Kapernaumin synagooga.

Päivän tekstimme on loppuosa tätä keskustelua. Siinä Jeesus korostaa olevansa elämän leipä. Tämä viittaa kahteen asiaan.

Yhtäältä Jeesus käyttää itsestään samaa nimeä kuin Jumala ilmestyessään Moosekselle palavassa pensaassa. Kun Mooses kysyi Jumalan nimeä, hän sai vastaukseksi ”Minä olen se, joka minä olen.” Näistä ”minä olen” sanoista, hepreaksi eh je on tullut myös Jumalan hepreankielinen nimi Jahve, jota juutalainen ei koskaan lausu. Jotta sitä ei edes vahingossa tulisi lausuttua, juutalaiset kirjanoppineet laittoivat myöhemmin siihen vokaalit sanasta Adonai, Herra, jolloin se vahingossakin tuli lausuttua muodossa Jehova, joka nimenä ei juutalaiselle ollut Jumalan nimi. Tämä sama perinne näkyy myös Raamatun käännöksissä, joissa Jahve on yleensä käännetty Herraksi. Tästä johtuu Vt:ssä usein esiintyvät ”Herra Herra”-ilmaukset. Ne ovat alun perin ”Herra Jahve”.

Toinen asia, johon teksti viittaa on tuo leipä-tematiikka. Kuten jo totesin, taustalla on Israelin erämaavaelluksen manna, joka on voinut olla mannatamariskin (tai jonkin toisen kasvin) öisin tihkuvaa sokerieritettä, mannajäkälää tai kilpikirvojen mesikastetta tai mannasaarnen ja sen lähisukulaisten kovettuvaa mahlaa. Ilman säilömisvälineitä se pilaantui nopeasti ja siksi sitä ei voinut kerätä varastoon. Se oli konkreettisesti jokapäiväistä leipää.

Isä meidän rukouksessa puhutaan myös tuosta jokapäiväisestä leivästä, joka tarkoitti sitä vilja- tai leipäannosta, jolla sekatyömies kykeni ruokkimaan nelihenkisen perheensä. Samaan viittaa myös ”viinitarhan työntekijät” -vertauksessa Jeesuksen mainitsema päiväpalkka. Tuolla denaarin palkalla saattoi ostaa juuri tuon vilja-annoksen.

Jokapäiväisen leivän ajatuksessa on taustalla ajatus siitä, että Jumala antaa meille juuri sen verran kun tarvitsemme. Ei enempää eikä vähempää. Itselläni on sähköpostin allekirjoitusosiossa sananlaskujen viisaus:
Kahta minä sinulta pyydän - niin kauan kuin elän, älä niitä kiellä: pidä minusta kaukana vilppi ja valhe, älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan. Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen. Jos saan kovin paljon, saatan kieltää Jumalan ja kysyä mielessäni: "Mikä on Herra?" Jos ylen määrin köyhdyn, saatan varastaa ja vannoa väärin, rikkoa Jumalani nimeä vastaan." (Snl 30:7-9)

Jokapäiväinen leipä on se, mitä tarvitsemme. Enempi ei ole hyväksi. Sen haalimisesta Raamattu varta vasten varoittaa. Se, mitä meille on annettu, on annettu siksi, että käyttäisimme sen muiden hyväksi. Siitä meitä muistuttaa myös tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen teema ”Ruokatrendit”, jolla pyritään lievittämään maailman köyhyyttä ja nälänhätää.

Tässä Jeesus kuitenkin puhuu muusta kuin maallisesta leivästä. Taustalla on ajatus siitä, että ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.” (Matt 4:4). Perustarpeet ovat perustarpeita mutta ihminen tarvitsee muutakin niiden lisäksi. Maslowin tarvehierarkia on monelle tuttu. Sen mukaan perustarpeiden tyydyttämisen jälkeen seuraavat muut tarpeet, jotka ihmisen on tyydytettävä voidakseen elää hyvää elämää. Tällaisia ovat leivän jälkeen turvallisuus, tarve olla rakastettu, tarve saada arvostusta ja mahdollisuus toteuttaa itseään.

Jeesus menee vieläkin syvemmälle – tasolle, joka läpäisee nuo kaikki tarpeet: suhteeseemme Jumalaan. Pari lukua aiemmin Johannes kertoo tapauksesta Sykarin kaivolla. Opetuslasten palattua ruuanetsinnästä ja tarjotessa löytämiään eineksiä Jeesuksellekin, tämä totesi: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen.” Hän korostaa siis sitä, että ihmisen perimmäinen tarkoitus täällä maailmassa on täyttää Taivaallisen isän tahtoa.

Tuosta tahdosta Vanha testamentti puhuu paljonkin. Pohjimmiltaan se on kahden Raamatun useimmin esiintyvän käsitteen toteuttamista: rauhan ja oikeudenmukaisuuden – tai, kuten se useimmiten käännetään - vanhurskauden. Nämä kaksi toistuvat Vt:ssä yhä uudelleen ja uudelleen.

Rauha, shalom, ei ole vain sodan puuttumista vaan kaikinpuolista hyvinvointia. Eräänlaista harmoniaa. Vanhurskaus tai oikeudenmukaisuus taas sitä, että asiat tehdään kaikkien kannalta niin, että kaikilla on hyvä olla.  Se ei ole yksilön ominaisuutta kuvaava termi vaan suhdetermi: se kuvaa ihmisen suhdetta Jumalaan, toisiinsa, itseensä ja luontoon. Kaikkien näiden tulisi olla kunnossa silloin, kun ihminen toimii vanhurskaasti.

Myös Jeesus korosti tätä samaa asiaa jo ensiesiintymisessään Nasaretin synagoogassa siteeratessaan Jesajan profetiaa:
Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista,
päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.”
(Luuk 4:18-19)

Myöhemmin hän puhuu Rakkauden kaksoiskäskystä ja Kultaisesta säännöstä lain suurimpana käskynä ja koko Raamatun opetuksen kiteyttämisinä.

Kun Jeesus puhuu lihansa syömisestä ja verensä juomisesta, Hän ilmiselvästi viittaa ehtoolliseen. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään yksilön omaa taivaspaikkaa varmistava henkilökohtainen uskonelämä vaan sitoutuminen Jeesuksen seuraamiseen.

Kovin usein olemme Sebedeuksen poikien tavoin himoitsemassa hallitsijanpaikkoja Jeesuksen oikealla ja vasemmalla puolen mutta vähemmän kiinnitämme huomiota siihen, että Herra haluaa lähettää meidät kujille ja aitovierille auttamaan niitä, jotka ovat nälkäisiä, janoisia, kodittomia ja alastomia. Jakamaan elämän leipää.

Tähän Herramme seuraamiseen me sitoudumme kun nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme:

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen, pyhän, yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.