ETUSIVU  ANSIOLUETTELO  TUTKIMUKSET  SAARNAT  OPETUS  LINKIT ENGLISH PAGES

Martti Muukkonen:

4. adventtisunnuntai

Rajamäen kirkko, Nurmijärvi, 20.12.2015

1. vsk Matt. 1: 18-24

Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.
    Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”
    Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:
      - Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,
      ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel -
      se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

Päivän tekstissämme Matteus kertoo kolmannesta Jeesuksen syntymään liittyvästä enkeli-ilmestyksestä. Luukas kertoo, että tätä aikaisemmin enkeli oli ilmoittanut Sakariaalle Johannes Kastajan syntymästä ja Marialle Jeesuksen syntymästä. Neljäs onkin sitten jouluevankeliumiin kuuluva enkelien ilmestyminen paimenille Beetlehemin kedolla.

Tekstimme on myös niitä harvoja kohtia, joissa Jeesuksen isäpuoli Joosef mainitaan. Tässä – niin kuin muissakaan kohdissa – Joosef itse ei sano sanaakaan eikä hänestä ole muutenkaan muita luonnekuvauksia kuin tuo hänen lakihurskautensa.

En kuitenkaan nyt käsittele näitä teemoja enkä myöskään juutalaisia kihlaus- ja avioliittokäytäntöjä. Sen sijaan keskityn Uskontunnustuksessamme olevaan mainintaan Jeesuksesta, että Hän ”sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta.” Tämä evankeliumiteksti (Matt. 1: 18-24) on toinen niistä Uuden testamentin kohdista, jotka viittaavat Jeesuksen neitseelliseen sikiämiseen. Toinen on kertomus enkelin ilmestymisestä Marialle ( Luuk. 1:26-38). Nämäkin molemmat kohdat jättävät itse sikiämisen aktin kuvaamatta. Kirjoittajat eivät tyydytä uteliaisuuttamme vaan asia jää mysteeriksi, salaisuudeksi, jota ei voi selittää.

Kuka oli tuo Jeesus Nasaretilainen, Marian poika, jonka syntymä muutti maailmanhistorian? Alkuseurakunnan juutalaiskristityille hän oli luvattu Messias. Kun kristinusko levisi itämaiselta maaperältä Eurooppaan, törmättiin ongelmiin.

Kyse oli hieman samasta kuin mihin myöhemmät lähetyssaarnaajat törmäsivät viedessään evankeliumia eskimoille. Ihmiset, jotka eivät ikinä olleet kuulleetkaan lampaasta, eivät ymmärtäneet meille tuttua ilmausta Jumalan Karitsasta, joka ottaa pois maailman synnin. He etsivät eskimoiden kulttuurista vastaavuuksia ja huomasivat, että eskimoille hylkeenpoika oli kaiken viattomuuden vertauskuva. Siksi eskimokielisissä Lähetysraamatuissa kyseinen kohta kuului muodossa: Jumalan Hylkeenpoika, joka ottaa pois maailman synnin.

Sama ongelma oli myös kreikkalaisten ja roomalaisten kohdalla: tuo messias-sana ei merkinnyt kreikkalaisille tai roomalaisille mitään. Siksi se piti jotenkin selittää sellaisilla käsitteillä, jotka nämä ymmärsivät. Avuksi otettiin kreikkalaisen mytologian kuvaukset siitä kuinka jokin heidän jumalistaan on saattanut ihmisten tyttären raskaaksi tuulen tai salaman avulla. Euroopassa julistettu Jeesus muuttui Messiaasta – Jumalan orjasta/palvelijasta – Jumalan Pojaksi.

Jumalan Pojan käsitekin ymmärrettiin eri puolilla Välimerta hieman eri tavoin. Kreikassa ja Roomassa sen ymmärrettiin kuvaavan jonkinlaista puolijumalaa kun taas Egyptissä faaraon hoviinsa adoptoimat pojat olivat ”faaraon poikia” ja koska egyptiläisille faarao oli jumala, kyse oli siten jumalan pojista.

Tämä uskonnonhistoriallinen katsaus osoittaa kuinka monimutkaisesta asiasta oli kyse kun evankeliumi levisi yhdeltä kulttuurialueelta toiselle. Jopa tilanteessa, jossa ne olivat olleet vuosisatoja vuorovaikutuksessa.

Lähi-idän ajattelutapa on enemmän kuvailevaa kuin määrittelevää. Jos ajattelette Jeesuksen vastauksia erilaisiin kysymyksiin, niin Hän harvoin antoi suoraa vastausta vaan yleensä kertoi tarinan. Ajatellaanpa vain fariseuksen esittämää kysymystä siitä kuka on lähimmäinen. Jeesus ei määritellyt sitä vaan kertoi tarinan laupiaasta samarialaisesta ja teki lopuksi vastakysymyksen: ”Kuka oli tuon miehen lähimmäinen?”

Kreikkalainen ajattelu taas oli määrittelevää ja systematisoivaa.

Näiden kahden ero on kuin yrittäisi selittää värejä musiikkitermein. Musiikissa voidaan sävelkorkeus ja sen kesto määritellä hyvinkin tarkkaan mutta värit ovat aina riippuvaisia ympäristöstään ja vallitsevasta valaistuksesta. Yrittäkääpä musiikkitermein määritellä minkälainen väri on sininen.

Pohjimmiltaan kyse on siitä, mitä vanha Kristinoppi opetti: Jumala on salattu Jumala. Kaikki, mitä hänestä sanomme on loppujen lopuksi vain yritystä määritellä tuota sinistä musiikkitermein. Ymmärryksemme ei riitä kuvaamaan Häntä – tai oikeastaan mitään muutakaan tuonpuoleisesta. Siksi Jeesuskin käytti vertauksia: Taivasten valtakunta on sen ja sen kaltainen.

Ongema syntyy, kuten sanottu, silloin, kun näistä vertauksista pyritään tekemään systemaattista teologiaa. Se on johtanut aina oppiriitoihn kun vertauksen voi ymmärtää toisinkin.

Mutta palataanpa tuohon Jeesuksen syntymän ilmoitukseen ja neitseestäsyntymisen ongelmaan.

Vaikka neitseestä syntyminen ei ole mainintojen yleisyyden perusteella Ut:n keskeisimpiä asioita, se synnytti myöhempinä vuosisatoina suuren opillisen kiistan Jeesuksen persoonasta. Oliko Hän ihmisen valepukuun pukeutunut Jumala? Tämä olisi kuitenkin tarkoittanut sitä, että Hänen kärsimyksensä ja kuolemansa olivat vain näennäisiä eivätkä todellisia – eihän Jumala voi kärsiä tai kuolla.

Oliko Hän vain ihminen, kuten areiolaiset opettivat – ja kuten juutalaiset ja muslimit vielä tänäänkin opettavat? Myös tämä tulkinta mitätöi Jeesuksen ristinkuoleman merkityksen, koska tavallisen ihmisen kuolema ei olisi merkinnyt mitään koko ihmiskunnan näkökulmasta. Profeettoja oli tapettu ennenkin.

Uudessa testamentissakin on neljä eri tulkintaa Jeesuksen persoonasta. Yksi on tämä, että Jeesus oli syntymästään saakka Jumalan Poika. Toinen vie Jeesuksen alkuperän paljon kauemmaksi eli luomiseen asti: Johanneksen evankeliumi alkaa sanoilla ”Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan luona ja Sana oli Jumala.” Tämä tulkinta korostuu erityisesti kolmannessa virallisessa uskontunnustuksessamme – Athanasioksen uskontunnustuksessa.

Näille Jeesuksen jumalallisen syntyperän tulkinnoille vastakkaisia ovat ns. adoptiaaniset kristologiat. Niiden perusteella Jumala adoptoi Jeesuksen Pojakseen. Kastekertomuksia on usein tulkittu nimenomaan adoptiotapahtumina. Johanneksen kastaessa Jeesuksen Hänestä tuli Jumalan Poika. Toisenlainen adoptiaaninen käsitys on Roomalaiskirjeen alussa, jossa Paavali siteeraa ilmeisesti alkukirkon liturgista katkelmaa, jonka mukaan Jeesus adoptoitiin Jumalan Pojaksi ylösnousemustapahtumassa.

Kaikki nämä kertovat siitä, kuinka erilaisia näkemyksiä Jeesuksesta oli alkuseurakunnan aikana. Näiden lisäksi tulevat vielä kaikki ne tekstit, joita ei otettu Raamatun kaanoniin.

Kiista ratkaistiin kompromissilla, joka torjui molemmat ääripäät ja opetti, että Jeesus on sekä todellinen Jumala että todellinen ihminen. Hän on ihmiseksi tullut Jumala. Se, miten se on mahdollista, jää sekin mysteeriksi. Itse asiassa Uusi testamentti ei ole edes kiinnostunut tuosta ihmiseksi tulon prosessista.

Se, miksi olen näinkin pitkään käsitellyt näitä neitseestäsyntymiseen liittyviä ongelmia, johtuu siitä, että nykyihmisen on usein vaikea ymmärtää saati sitten hyväksyä tuota Uskontunnustuksessa lausuttua asiaa. Usein tämä on johtanut kristinuskon totaaliseen kieltämiseen. Varsinkin nuoremmalle sukupolvelle kyse on nimenomaan älyllisestä rehellisyydestä. Jos ei voi hyväksyä sitä, mitä Uskontunnustuksessa sanotaan, kielletään koko kristinuskon merkitys.

Kuitenkin, kuten edellä olen maininnut, kyse Jeesuksen neitseellisestä syntymästä ei ole Ut:n ydinasioita. Siitä on kristikunnan keskuudessa vallinnut erilaisia käsityksiä ja Uskontunnustuksissa esitetyt näkemykset ovat yhteisesti sovittu kompromissi.

Ylipäätään Raamattu on vähemmän kiinnostunut opillisista kysymyksistä kuin mitä kreikkalais-roomalaisella maaperällä synnytetyt Uskontunnustukset. Raamatussa ei ole tärkeää se, millainen Jumala on vaan siitä, mikä on meidän itse kunkin suhde Häneen.

Usko ei ole ensisijaisesti joidenkin asioiden totenapitämistä vaan suhde Jumalaan. Vaikka emme kykene ymmärtämäänkään Häntä ja Hänen suuruuttaan, Hän on luvannut pitää meistä huolta ja vastata rukouksiimme. Kuten Heprealaiskirjeen uskon määritelmä vanhan käännöksen mukaan kuuluu: ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan ja ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.” (Hepr 11:1)

Ei Mariakaan ymmärtänyt, mistä lopulta oli kyse ja miten se oli mahdollista. Hän on meille kuitenkin uskon esikuva nimenomaan nöyryydessään: "Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit." (Luuk 1:38).

Kun näin joulun alla seuraamme kauniita seimikuvaelmia, on hyvä muista, että noiden kertomusten tarkoituksena on näyttää meille mallia. Samalla tavoin kuin taivaan ja maan Herra alentui köyhän siirtotyöläisen ottopojaksi, meidän on hyvä muistaa, että ”joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija.”

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa, se on meidän itse kunkin itse pohdittava. Halumme Herramme seuraamiseen osoitamme tunnustamalla yhteisen kristillisen uskomme:

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen, pyhän, yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.