ETUSIVU  ANSIOLUETTELO  TUTKIMUKSET  SAARNAT  OPETUS  LINKIT ENGLISH PAGES

Martti Muukkonen:

2. Adventtisunnuntai

2.vsk Lk 12:35-40

Jeesus sanoo:
"Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa. Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä. Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen!
Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, minä yön tuntina varas tulee, hän ei antaisi murtautua taloonsa. Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista."

Adventti on aikaa, jolloin pohdiskellaan kristityn elämää iankaikkisuus- näkökulmasta. Adventin teksteissä muistutetaan jatkuvasti siitä, että kirkon Herra on luvannut tulla takaisin ja viedä meidät sinne mihin Hän on valmistanut meille sijan, kuten yleisesti hautajaisissa luetussa Johanneksen evankeliumin tekstissä sanotaan.

Vaikka adventti on joulun odottamista, sen teksteissä on voimakas eskatologinen korostus. Niin tämänkin sunnuntain tekstissä.

Päivät tekstin kaksi lyhyttä allegoriaa on ladattu alati vaihtuvilla kielikuvilla. Niissä on useita symbolisisältöjä, jotka varmasti herättivät alkuseurakunnassa monenlaisia mielleyhtymiä.

Symbolihan on enemmän kuin merkki, jolla on vain yksi merkityssisältö. Symboli sisältää usein viittauksia kokonaisiin asiarykelmiin, jotka niinsanotuille sisäpiiriläisille ovat hyvinkin tuttuja.

Näiden allegotioiden konteksti on alkuseurakunta todennäköisesti 60-luvulta 80-luvulle. Luukas itse kertoo ”tarkoin tutkineensa” Jeesuksen elämään liittyviä asioita. Markuksen evankeliumin lisäksi hän on koonnut tietoa haastattelemalla niitä, jotka vuosikymmeniä aikaisemmin olivat kohdanneet Jeesuksen tai olivat kuulleet kertomuksia hänestä. Ja samalla tavoin kuin meidän nykyisyytemme värittää sitä mitä muistamme 30 vuoden takaa omasta elämästämme, samoin Luukkaan haastateltavat korostivat niitä asioita Jeesuksen julistuksessa, jotka olivat heille tärkeitä haastatteluhetkellä.

Päivän tekstissämme korostuu alkuseurakunnan hämmennys siitä, että ylösnoussut Herra ei palannutkaan pikaisesti noutamaan omiaan. Aika kului eikä Herraa näkynyt palaavaksi. Silloin oli luonnollista muistella sitä, mitä Jeesus oli sanonut paluustaan.

Ensimmäinen allegorinen vertaus puhuu palvelijasta odottamassa herraansa palaavaksi pikkutunneilla kotiin hääpidoista. Ilta ja yö kuluu mutta talon isäntää ei näy. Siitä huolimatta luotettava palvelija ei laiminlyö tehtäväänsä vaan on hereillä ja jätkuvasti palvelemaan herraansa heti kun tämä saapuu ja tarvitsee apua.

Kuten sanoin, tekstissä on monia viittauksia. Kupeet vyötettyinä viittaa itämaisen viitan sitomiseen vyötäisille, jotta liepeet eivät haittaisi työntekoa. Sanamuoto viittaa kuitenkin myös juutalaisen pääsiäisen teksteihin, joissa kerrotaan Egyptistä lähtöön valmistautumisesta.  Myös matkalle lähdettiin viitta vyötettynä vyötärölle, jotta se ei haittaisi matkantekoa. Ei liene sattuma, että ruotsin vanhurskautta merkitsevä sana ’rättfärdig’ tarkoittaa sananmukaisesti ’matkalle oikein valmistautunutta.’ Vanhurskas on se, joka on valmistautunut ikuisuusmatkalle.

Isännän viimein palatessa hän kolkuttaa ja hänelle avataan. Ovelle kolkuttamisen vertauskuva oli kuulijoille hyvinkin tuttu: ”Minä seison ovella ja kolkutan, jos joku kuulee minun ääneni ja päästää minut sisään, minä aterioin hänen kanssaan.”(Ilm. 3:20)

Tässä kielikuva muuttuu. Herra ei tullutkaan palveltavaksi vaan palvelemaan. Viittaus on ilmiselvästi Jeesuksen ja opetuslasten viimeiseen ehtoollisenviettoon, jonka aluksi Jeesus itse otti palvelijan roolin ja pesi matkan tomut opetuslastensa jaloista, jotta nämä saattoivat käydä ajan tapaan divaaneille maaten aterioimaan.

Haikka kielikuva muuttaa Herran ja palvelijan roolia, se samalla korostaa kristityn tehtävää nimenomaan palvelijana. ”Ei herroina halliten… vaan ollen laumalle esikuvina.” (1Piet. 5:3)

Teksti korostaa sitä, ettei kristityn toisaalta tule vaipua epätoivoon Herran tulon viivästyessä ja toisaalta sitä, että kristityn tulee olla jatkuvasti auttamisvalmiudessa.

Päivän tekstimme toinen pikku vertaus puhuu myös valmiina olosta. Siinä verrataan Ihmisen pojan paluuta varkaan yölliseen saapumiseen. Yhteistä molemmille on niiden yllättävyys.

Ihmisen Pojan tulo oli juutalaisessa mystiikassa jo pitkään liitetty viimeiseen tuomioon. Ei ihme, että aiemmin tämä teksti olikin kirkkovuoden lähinnä viimeisen sunnuntain tekstejä.

Meillä tämän päivän kristityillä ei ole samanlaista Herran pikaisen paluun odotusta kuin alkuseurakunnalla. Vuosisadat ovat kuluneet ja Herran paluu on vieläkin edessäpäin. Kuitenkin tämä teksti puhuu meille samoin kuin veljillemme ja sisarillemme 2000 vuotta sitten.

Herran takaisintulon odotukseen liittyy lausumattomana ajatus siitä, että meidät jätetään joksikin aikaa omillemme. Tällaisia vertauksia on Uudessa testamentissa useitakin. Talenttivertaus – tai kuten aikaisemmin sanottiin – leiviskävertaus on ehkä niistä tunnetuin. Herra on uskonut meille joitain lahjoja ja tehtäviä ja odottaa meidän käyttävän niitä Hänen toivomallaan tavalla: palvellen muita.

Jumalan valtakunnan tulo on protestanttisessa kristillisyydessä usein käsitetty nimenomaan tuonpuoleisen saapumiseksi maailmanlopun yhteydessä. Tunnetuimman kuvauksen tästä on kirjoittanut englantilainen kattilanpaikkaaja John Bunyan kirjassaan 'Kristityn vaellus'. Siinä Kristitty lähtee Turmeluksen kaupungista vaeltamaan kohti taivaallista Jerusalemia. Tuossa kuvauksessa maailma oli turmaluksen pesä ja Jumalan valtakunta oli täydellisen tuonpuoleinen.

Toisenlaisen kuvan antaa 1800-luvun loppupuolelta I maailansotaan asti vaikuttanut ns. sosiaalisen evankeliumin liikkeen teologia. Se käsitti Jumalan valtakunnan toteutuvan siellä, missä rauha (shalom) ja oikeudenmukaisuus - tai vanhurskaus - (sedek) toteutuvat. Tuo liike panosti erittäin voimakkaasti näiden kahden asian toteutumiseen maailmassa – sekä ruohonjuuritasolla että kansainvälisessä politiikassa. I maailmansodan jälkeen liikkeen ajatukset ovat säilyneen ekumeenisessa liikkeessä ja lähetysjärjestöissä.

Tämän ajattelun mukaan me kristityt emme ole vain passiivisia Herran tulon odottajia vaan Kristuksen työtovereita. Jumalan valtakunta ei ole vain tuonpuoleinen todellisuus vaan se on sisäisesti meissä ja kaikkialla siellä missä rauha ja oikeudenmukaisuus toteuvat. Jumalan valtakunta ei ole ensisijaisesti kirkoissa ja katedraaleissa vaan kujilla ja aitovierillä, jossa Herransa palvelijat ovat valmiita kohtaamaan lähimmäistensä hädän.

Sitten kerran, kun Hän saapuu loistossaan, Hän julistaa autuaiksi ne palvelijansa, jotka ovat uskollisesti toteuttaneet heille annettua tehtävää.

Kristittyinä me sitoudumme tähän palvelustehtävään tunnustamalla yhteisen kristillisen uskomme:

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen, pyhän, yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.