ETUSIVU  ANSIOLUETTELO  TUTKIMUKSET  SAARNAT  OPETUS  LINKIT ENGLISH PAGES

Martti Muukkonen:

23. sunnuntai helluntaista

3. vsk Mt 6:14-15

8.11.2009

Jeesus sanoo:

14” Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. 15Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.”

Päivän tekstimme on Jeesuksen vuorisaarnasta, heti Isä meidän-rukouksen jälkeen. Itse asiassa, tämä tekstipätkä on ainoa selitys, jonka Matteus liittää tuohon Herran rukoukseen. Saksalainen Uuden testamentin tutkija Eduard Schweizer tulkitsee tätä tekstiä selitysteoksessaan (Uuden testamentin selitys, Matteuksen Evankeliumi, Kirjapaja 1989, s. 112) seuraavasti:

”Se, että Matteus lisää ainoastaan tämän selityksen Isä meidän- rukoukseen, osoittaa, kuinka tärkeätä hänelle on, että Jumalan tahto toteutuisi seurakunnassa ja erityisesti siellä, missä veljeys vaarantuu.

Anteeksiannon toteutuminen ihmisten välisissä suhteissa askarruttaa Matteusta ja hänen seurakuntaansa enemmän kuin muut rukouksen kohdat, enemmän kuin kaikki pyynnöt ylittävä lahja saada puhutella Jumalaa Isäksi, harras toive siitä, että Jumalan nimi, valtakunta ja tahto kerran toteutuvat, jopa enemmän kuin nälän, synnin ja kiusauksen hätä. Epäilemättä näin kuitenkin sanotaan hiukan siitä, miten Jumala tulee todeksi ihmisten keskuudessa. Se ei nimittäin tapahdu yksinkertaisesti niin, että ilmoitetaan oikea käsitys hänestä, pidetään sitä totena ja noudatetaan kuuliaisesti annettuja käskyjä. aivan niin kuin rakkaus tulee todeksi vasta, kun se saavuttaa toisen ihmisen, siis liikuttaa häntä ja näkyy hänestä, samoin Jumalan anteeksianto voi tulla todeksi, kun se vaikuttaa ihmiseen. Kehotus toteuttaa anteeksiantoa ihmisten välisissä suhteissa on samalla neuvo siitä, miten ihmisen tulisi ottaa vastaan Jumalan anteeksianto, nimittäin niin, että se tunkeutuu meihin ja saa virrata meistä eteenpäin.”

Schweizer viittaa myös myöhempänä Matteuksen evankeliumissa olevaan kertomukseen, joka valottaa erinomaisesti tätäkin kohtaa. Luvussa 18 on vertaus armottomasta palvelijasta:

23 "Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset. 24Kun hän alkoi tarkastaa niitä, hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia. 25Miehellä ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava. 26 Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen eteensä ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken.' 27 Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi.

28"Mutta kun palvelija meni ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, mitä olet velkaa!' 29 Mies heittäytyi maahan ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Kyllä minä maksan sinulle.' 30Mutta toinen ei suostunut siihen. Hän meni ja toimitti työtoverinsa vankilaan, kunnes tämä maksaisi velkansa.

31"Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken. 32 Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: 'Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. 33 Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?'34 Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan.

35"Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi."

Voisi eräällä tavalla sanoa, että anteeksiantamus on sen lajin lahja, että se happanee, jos sitä ei pane kiertoon.

On myös huomattava, että Matteus ei puhu mistään pienistä loukkauksista, vaan veloista, joiden perusteella itämailla myytiin ihmisiä velkaorjuuteen. Velkaorjuus oli eräs itämaiden suurimpia sosiaalisia ongelmia. Jos joku ei pystynyt muuten suoriutumaan veloistaan, hänet ja hänen perheensä myytiin velkojen pantiksi. Vaikka Mooseksen laki rajasi tuon velkaorjuuden ajan seitsemäksi vuodeksi ja Hammurapin laki viideksi, uhkasi ongelma yhteiskuntarauhaa niin paljon, että itämaiset hallitsijat julistivat aika-ajoin kaikkien velkojen täydellisen mitätöinnin. Anteeksiannossa on siten muistettava myös tämä puoli: vapautus oli konkreettista vapautumista todellisesta orjuudesta tai orjuuden uhasta. Anteeksiannolla taattiin vakaan keskiluokan olemassaolo ja yhteiskunnan keskinäinen solidaarisuus. Onkin huomattava, että itämailta ei ole missään muinaisessa dokumentissa kerrottu Spartacuksen orjakapinan kaltaisista kansannousuista. Velkojen anteeksiantaminen ja orjuudesta vapauttaminen ilmeisesti ehkäisivät tämän.

Viime kädessä anteeksiantamuksessa on kyse suhteen ylläpitämisestä ja korjaamisesta. Se ei ole tavaran kaltainen lahja, vaan pikemminkin kuin partiotaitokisa, jossa tulos muodostuu joukkueen heikoimman yksilön tuloksen mukaan. Enemmän lahjoja saaneiden on annettava lahjojaan heikoimman hyväksi. Tai se on kuin luistelijoiden kuviotanssi, jossa kaikkien on otettava huomioon muiden liikkeet – ja paikattava mahdollisuuksien mukaan toisten möhläykset.

Mitä tämä tarkoittaisi sitten meidän nykysuomalaisten elämässä? Meidän työelämässämme? Vapaa-aikana? Ystävyyssuhteissamme? Ja mitä tämä tarkoittaisi ennenkaikkea perhe-elämässämme?

Tänään on isäinpäivä. Moni isä tietää mitä tämä anteeksianto tarkoittaa käytännössä. Silloin kun riita on iskenyt särön suhteisiin, on herttaisen yhdentekevää kuka aloitti ja kenen oli syy. Tärkeintä on saada tuo särö suhteessa korjattua. Siinä tämä anteeksiantamisen malli on ainoa, joka toimii pidemmällä tähtäimellä. Siinä tärkeintä on korostaa keskinäisen suhteen tärkeyttä ja ylläpitää sitä.

Jos ihminen ei ole valmis antamaan anteeksi, katkeruus myrkyttää hänen sielunsa ja tuhoaa hänen kykyään kestäviin ihmissuhteisiin. anteeksiantamaton ihminen jää lopulta yksin.

Kristittyinä meidät on kutsuttu elämään yhteydessä toistemme kanssa. Tähän yhteyteen kuuluu erottamattomasti myös se, että tunnustamme omat puutteemme ja virheemme sekä hyväksymme myös toisten vajavaisuudet. Anteeksiannon lahja, jonka itse kukin olemme saaneet, on paljon suurempi kuin toisen kaikki virheet yhteensä. Me olemme syntisten yhteisö, joka vajavaisena nousee tunnustamaan yhteisen kristillisen uskonsa:

Minä uskon Jumalaan,

Isään, Kaikkivaltiaaseen,

taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen,

Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,

joka sikisi Pyhästä Hengestä,

syntyi neitsyt Mariasta,

kärsi Pontius Pilatuksen aikana,

ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,

astui alas tuonelaan,

nousi kolmantena päivänä kuolleista,

astui ylös taivaisiin,

istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella

ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen,

pyhän, yhteisen seurakunnan,

pyhäin yhteyden,

syntien anteeksiantamisen,

ruumiin ylösnousemisen

ja iankaikkisen elämän.