ETUSIVU  ANSIOLUETTELO  TUTKIMUKSET  SAARNAT  OPETUS  LINKIT ENGLISH PAGES

Martti Muukkonen:

1. sunnuntai loppiaisesta

3 vsk

Luuk. 3: 15–18, 21–22

Kansa oli odotuksen vallassa. Kaikki pohdiskelivat, oliko Johannes ehkä Messias. He saivat Johannekselta vastauksen: »Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Hänellä on kädessään viskain, ja sillä hän puhdistaa puimatantereensa viljan. Jyvät hän kokoaa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa tulessa, joka ei koskaan sammu.»
    Monilla muillakin tavoin Johannes vetosi ihmisiin julistaessaan heille evankeliumia.
    Paljon kansaa oli kastettu. Kun myös Jeesus oli kastettu, niin taivas aukeni hänen rukoillessaan ja Pyhä Henki laskeutui hänen ylleen näkyvässä muodossa, kyyhkysen kaltaisena. Ja taivaasta kuului ääni: »Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.»

Ensimmäisen loppiaisenjälkeisen sunnuntain aiheena on Jeesuksen kaste, loppiaisen vanhakirkollinen aihe. Jeesuksen kasteesta näkökulma laajenee kristilliseen kasteeseen yleensä. Kaikki Uuden testamentin tekstit keskittyvät tänä sunnuntaina kasteeseen ja sen merkitykseen kristityn elämässä. Jeesuksen kaste hänen kärsimystiensä alkuna on meidän kasteemme perusta. Kasteessa meidät on liitetty Kristukseen ja hänen kirkkoonsa.

Tekstissä on oikeastaan kaksi eri teemaa – ja se onkin koottu kahdesta eri katkelmasta. Ensiksi on Johanneksen viittaus tulevaan seuraajaansa, joka kastaa Pyhällä hengellä ja tulella. Johannes tekee jyrkkää vastakohtaisuutta itsensä ja toimintansa sekä tulevan Messiaan toiminnan välillä. Messias on niin paljon ylhäisempi, ettei Johannes omien sanojensa mukaan ” kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja.”

Tässä tekstissä on muutama kielikuva, jotka ansaitsevat tulla selitetyiksi, ennen kuin pohdiskelemme mitä teksti mahdollisesti tarkoittaa meille.

Tulella puhdistaminen on Mooseksen lain mukaan tehtävä kaikelle, joka kestää sen. Kaikki muu oli puhdistettava vedellä. Esimerkiksi Malakian profetiassa (Mal 3:2) rinnastetaan kultasepän tuli ja pesijän saippua. Tuo Messiaan tekemä puhdistus on kuitenkin enemmän tuota kaiken kuonan poispolttavaa kultasepän tulta kuin pesijän saippuavettä. Tätä tuomion aspektia korostaa myös viittaus viskimeen. Puidessa kauhotaan vilja lapioon ja heitetään ilmaan, jolloin tuuli vie akanat ja painavammat jyvät laskeutuvat takaisin. Puinti on perinteisesti juutalaisuudessa ollutkin eräs tuomion vertauskuvista.

Johannes siis puhui tulevasta tuomion ajasta ja kehotti kansaa parannuksentekoon. Samalla hän uskonnollisten liikkeiden johtajille harvinaisella tavalla kiisti oman merkityksensä. hän näki itsensä vain palvelijana, ei niinkään suurena joukkojen johtajana. Ehkä tässä olisi jotain opittavaa meille kristityillekin. Meillä kun on ollut paha tapa korostaa johtajiemme persoonia ja usein unohtaa se varsinainen sanoma. Liian usein on ollut tärkeämpää se kuka sanoo kuin mitä sanotaan.

Jos ajattelemme sitä, mikä oli tuo Johanneksen parannuksenteon vaatimus, niin sekin on aika yllättävä. Muutama jae ennen päivän tekstiämme kerrotaan:

10 Ihmiset kysyivät häneltä: "Mitä meidän sitten tulee tehdä?" 11 Hän vastasi heille: "Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin." 12 Myös publikaaneja tuli kastettavaksi, ja he kysyivät Johannekselta: "Opettaja, mitä meidän tulee tehdä?" 13 Hän sanoi heille: "Älkää vaatiko enempää kuin on säädetty." 14 Sotilaatkin kysyivät häneltä: "Entä me, mitä meidän tulee tehdä?" Hän sanoi heille: "Älkää ryöstäkö älkääkä kiristäkö keneltäkään, vaan tyytykää palkkaanne."

Pohjimmiltaan Johanneksen julistus oli samaa lähimmäisenrakkauden vaatimista kuin mitä Vanhan testamentin profeetat olivat julistaneet. Siinä ei ollut vaatimuksia mistään erityisesti uskonnollisista rituaaleista tai käytöstavoista. Vain siitä, että ihmiset kohtelisivat toisiaan rehellisesti ja kunnioittavasti.

Tekstimme toinen osa koostuu Jeesuksen omasta kasteesta. Tämä on niitä kohtia, joissa evankelistat ovat lähes yksimielisiä kuvauksessaan. Jeesus tuli yksin, rukoili, Johannes kastoi tämän, Pyhä Henki laskeutui hänen päälleen ja taivaasta kuului ääni, jossa Jumala hyväksyi Jeesuksen pojakseen.

Tulkinnallisesti teksti onkin sitten jo toinen asia. Jotkut tutkijat pitävät sitä Jeesuksen valtuutustilaisuutena. Siis tilanteena, jossa Jeesus sai valtuutuksensa toiminnalleen. Toiset tutkijat menevät vielä pidemmälle ja näkevät tässä ilmauksen ns. adoptiaanisesta kristologiasta. Sen mukaan, Jeesus adoptoitiin Jumalan Pojaksi aivan samalla tavoin kuin Vanhan testamentin kuninkaatkin. Öljyn sijalla oli vain vesi. Nuo sanat ovat samat sanat, jotka juutalainen isä lausui ottaessaan vastasyntyneen tai adoptiopoikansa ensimmäisen kerran syliinsä ja siten tunnusti tämän lapsekseen.

Ajatus Jeesuksesta Jumalan Poikana syntymänsä perusteella on oikeastaan kristittyjen lähetysstrateginen ilmaus kristinuskon tullessa Eurooppaan. Kreikkalaiset ja roomalaiset eivät ymmärtäneet mitä heprealainen käsite ”messias” piti sisällään ja siksi kristityt poimivat heidän mytologiastaan ajatuksen siitä, että Jumalalle syntyi Poika. Tällaisia kertomuksia oli kreikkalais-roomalainen mytologia täynnä.

Tästä eurooppalaisesta tulkinnasta tehtiin myöhemmin dogmi liittämällä se egyptiläisperäiseen kolminaisuusoppiin ja tuosta itäisestä adoptiaanisesta kristologiasta tehtiin harhaoppi. Surullista on, että paljon myöhemmin osa niistä idän kristityistä, jotka eivät voineet hyväksyä kolminaisuusoppia tiukan monoteismin vastaisena, tunsi nousevan islamin opetuksen paljon läheisemmäksi kuin läntisen kristikunnan – ja kääntyi islamiin. Jos lukee Koraanin niitä lukuisia kohtia, joissa puhutaan Jeesuksesta, niin ne kuvaavat aika hyvin tuota adoptiaanisen kristologian ajatusta.

Tämä teksti on otettu tämän päivän evankeliumiksi nimenomaan sen vuoksi, että se kertoo Jeesuksen kasteesta ja liittää meidän kasteemme siihen. Samalla tavoin kuin Jeesus sai valtuutuksensa toimia evankeliumin julistajana kasteessa, jokainen kristitty on kutsuttu seuraamaan Herransa ja Mestarinsa jalanjälkiä tuossa tehtävässä.

Kasteen – ja yleensä sakramenttien – merkityksestä kristillisissä kirkoissa vallitsee jonkinasteinen erimielisyys. Yksimielisiä ollaan siitä, että kaste on edellytys kirkon jäsenyydelle. Tosin siitäkin oli kristinuskon alkuaikoina muita näkemyksiä. Tunnetaan nimittäin kastamattomia piispojakin. Se liittyi näkemykseen, että kasteessa saatiin Pyhä Henki ja kaikki kasteen jälkeen tehdyt synnit olivat rikkomuksia Pyhää Henkeä vastaan ja niitä ei Raamatun mukaan saa anteeksi. Siksi tämän suunnan edustajat ottivat kasteen vasta kuolinvuoteellaan. Tästä on ilmeisesti katoliseen ja ortodoksiseen kirkkoon jäänyt muistumana viimeisen voitelun sakramentti.

Vanhat kirkot hyväksyvät pääsääntöisesti toistensa kasteen ja ovat samaa mieltä kasteen teologiasta. Kaste on Jumalan lahja, joka annetaan ihmiselle ilman tämän omaa ansiota.

Sen sijaan monen vapaan suunnan opetus poikkeaa perinteisestä. Vaikka mm. helluntailaiset käyttävät samaa termiä kuin me, heille kaste on heille varsinaisesti uskontunnustus. Siinä ihminen itse tunnustautuu kristityksi. Eräällä tavalla se vastaisi meidän konfirmaatiotamme.

Vanhat kirkot hyväksyvät helluntailaisten kasteen kun se on toimitettu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen mutta helluntailaiset eivät hyväksy vanhojen kirkkojen kastetta juuri tuon uskontunnustusluonteen vuoksi. Siten, vaikka käytämme samaa sanaa kaste, puhumme käytännössä eri asiasta.

Toinen ero on siinä, ymmärretäänkö kaste nimenomaan sakramenttina. Eli tuoko sakramentti automaattisesti pelastuksen vai onko se vain symboli pelastuksesta. Mm. reformoidun kirkon teologia korostaa tuota sakramentin symboliluonnetta. Se on meille vain näkyvä merkki siitä, että Jumala on jo ottanut ihmisen omakseen.

Mitä sitten kaste meille merkitsee?

Luther aloittaa Isossa katekismuksessaan kasteen käsittelyn toteamalla:

Ensimmäinen ja kaikkein tärkein asia on hyvin oppia ne sanat, joihin perustuu kaste ja kaikki, mitä siitä on sanottava. Ne ovat Herran Kristuksen sanat Matteuksen evankeliumin viimeisessä luvussa: (Matt. 28:19)

"Menkää kaikkeen maailmaan, opettakaa kaikkia pakanoita ja kastakaa heitä Isän ja Pyhän Hengen nimeen." Samoin myös Markuksen evankeliumin viimeisessä luvussa: (Mark. 16:16) "Joka uskoo ja kastetaan pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."

Hän korostaa, että kaste perustuu Jeesuksen käskyyn ja siten se on otettava annettuna tehtävänä.

Toinen asia, jota Luther korostaan on se, että ”kun kastetaan Jumalan nimeen, kastetta eivät suorita ihmiset, vaan Jumala itse. Vaikka välikappaleena siis onkin ihmiskäsi, se on silti todella Jumalan oma teko.”

Tästä seuraa se, että kasteen merkitys ei ole riippuvainen siitä, kuinka hurskas tai vähemmän hyvä kristitty kasteen toimittaja on. Se on Jumalan teko. Augustinusta siteeraten Luther opettaa "Kun sana liittyy aineeseen, syntyy sakramentti", mikä on pyhä, jumalallinen toimitus ja merkki.

Käsiteltyään kasteen olemusta, Luther siirtyy sen merkitykseen. Hänen mukaansa kaste tuo pelastuksen. Tässä hän vastustaa niitä, jotka korostavat vain uskon pelastavan. Lutherille nimittäin kaste on se uskon näkyvä merkki, johon ihminen voi tarrautua: "Olen kuitenkin kastettu, ja jos minut kerran on kastettu, minulle on myös luvattu, että minä pelastun, että sieluni ja ruumiini saavat iankaikkisen elämän."

Luther korostaa ”ettei kaste ole meidän tekomme, vaan aarre, jonka Jumala ojentaa meille ja jonka me uskolla otamme vastaan.” Usko on Lutherille se käsivarsi, joka ojentuu ottamaan vastaan tuon lahjan. Mutta uskokin on sekin Jumalan lahja. Lahja, jonka Jumala herättää meissä hyvyydellään.

Lutherin opetuksen kasteen merkityksestä voisi siten tiivistää siten, että jos Jumala lupaa meille taivaspaikan, niin sitä ei kukaan pienempi herra voi meiltä kiistää. Myös siinä tapauksessa, että ihminen ei arvostaisi tuota kastetta, kukaan ei voi kiistää sitä, etteikö sitä lahjaa olisi hänelle annettu.

Tämän suuren lahjan saaneina me vastaamme Jumalan kädenojennukseen nousemalla tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme:

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen, pyhän, yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.