ETUSIVU  ANSIOLUETTELO  TUTKIMUKSET  SAARNAT  OPETUS  LINKIT ENGLISH PAGES

Martti Muukkonen:

1. Adventtisunnuntai

3.vsk Luuk. 19: 28-40

Jeesus lähti toisten edellä nousemaan Jerusalemiin vievää tietä. Kun hän oli tulossa Öljymäeksi kutsutulle vuorelle ja oli jo lähellä Betfagea ja Betaniaa, hän lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Kun tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te otatte sen, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä.”
    Miehet lähtivät ja havaitsivat kaiken olevan niin kuin Jeesus oli heille sanonut. Kun he olivat irrottamassa varsaa, sen omistajat kysyivät: ”Miksi te viette varsan?” He vastasivat: ”Herra tarvitsee sitä.” He toivat varsan Jeesukselle, heittivät vaatteitaan sen selkään ja auttoivat Jeesuksen ratsaille. Kun hän sitten ratsasti, opetuslapset levittivät vaatteitaan tielle.
Jeesuksen lähestyessä sitä paikkaa, mistä tie laskeutuu Öljymäen rinnettä alas, koko opetuslasten joukko alkoi riemuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet. He huusivat:
      - Siunattu hän, kuningas,
      joka tulee Herran nimessä!
      Taivaassa rauha,
      kunnia korkeuksissa!
    Muutamat fariseukset sanoivat väkijoukon keskeltä Jeesukselle: ”Opettaja, kiellä opetuslapsiasi!” Mutta Jeesus vastasi: ”Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.”

Adventti on aikaa, jolloin pohdiskellaan kristityn elämää iankaikkisuus- näkökulmasta. Adventin teksteissä muistutetaan jatkuvasti siitä, että kirkon Herra on luvannut tulla takaisin ja viedä meidät sinne mihin Hän on valmistanut meille sijan, kuten yleisesti hautajaisissa luetussa Johanneksen evankeliumin tekstissä sanotaan.

Vaikka adventti on joulun odottamista, sen teksteissä on voimakas pelastushistoriallinen korostus. Tässäkin tekstissä on viittauksia Vanhaan testamenttiin: Jeesus oli se luvattu messias, joka toi Jumalan valtakunnan konkreettisesti maan päälle.

Ensimmäisenä adventtina luetaan perinteisesti kertomus Jeesuksen ratsastuksesta Jerusalemiin. Päivän tekstissä on voimakas messiaanisen ajan täyttymisen korostus. Tosin ei Luukkaalla niin voimakkaasti kuin Matteuksella, joka juutalaisena tunsi Vt:n tekstit kreikkalaista Luukasta paremmin. Kuitenkin myös Luukkaalla on näitä viittauksia.

Öljymäki oli profeetta Sakariaan (14:4) mukaan tulevan eskatologisen Herran päivän näyttämö. Siinä mielessä kyse ei ole vain samanlaisesta matkaraportista kuin että ”Nurmijärven risteyksestä käännytään Rajamäelle” vaan Öljymäen mainitseminen tapahtumapaikkana viittasi nimenomaan siihen, että Herran päivä oli nyt. Juutalainen historioitsija Josefus kertoo kansan yleisesti uskoneen, että Messias ilmestyisi Öljymäelle.

Rinnakkaiskertomus Matteuksen evankeliumissa korostaa tätä kuninkaallista hetkeä siteeraamalla taas profeetta Sakariasta (9:9):

Sanokaa tytär Siionille: Katso, kuninkaasi tulee! Hän tulee luoksesi lempeänä, ratsastaen aasilla, työjuhdan varsalla.

Tässä aasilla ratsastamisessa voidaan nähdä viite juutalaisen eskatologian erääseen merkittävään piirteeseen, jossa se olennaisesti poikkesi ympäröivien kansojen ajattelusta.
Babyloniassa ja Egyptissä ajateltiin – modernia tietokonevertausta käyttäen - että uusi luominen oli jonkinlaista maailman resitoimista sen alkuperäisiin tehdasasetuksiin sen mentyä niin juntturaan, ettei sitä enää muuten saanut toimimaan. Israelin kohdalla tämä olisi tarkoittanut sitä, että he – entisen orjakansan jälkeläiset – olisivat taas olleet maailman valtahierarkian pahnanpohjimmaisina.

Tämän sijaan juutalaiset korostivat sitä, että ensinnäkään ihmisiä ei luotu taivaan asukkien orjiksi vaan jokainen ihminen on Jumalan kuva. Toiseksi uusi luominen tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset ovat Messiaan valtakunnassa tasa-arvoisia.

Aasin varsalla ratsastaminen korostaa tätä eroavaisuutta: Jeesus ei ollut korskea kuningas sotaratsullaan vaan kuningas tuli kansanmiehenä – yhtenä heistä.

Tätä Jeesuksen tehtävää tavallisen kansan parissa korosti jo hänen ohjelmajulistuksensa Nasaretin synagogassa:
Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista,
päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta. (Lk 4:18-19)

Teksti on lainaus profeetta Jesajalta (61:1-2) j kertoo tulevasta Herran voidellusta. Erityisesti Luukkaan evankeliumissa on tämä korostus köyhistä Jeesuksen toiminnan ensisijaisina kohteina.

Kielikuvat jatkuvat tekstissämme. Ajatus vaatteiden asettamisesta voidellun kuninkaan alle löytyy Vt:sta Jeehun kuninkaaksivoitelun yhteydestä (2 Kun 9:13): Silloin päälliköt riisuivat heti viittansa ja panivat ne porraskivelle Jehun jalkojen alle. He puhalsivat torveen ja huusivat: "Jehu on kuningas!"

Kansanjoukon laulu puolestaan on Psalmista 118, jota käytettiin sekä pääsiäis-, helluntai-, lehtimajan- että hanukkajuhlilla. Psalmin teksti oli alun perin tervehdys kaupunkiin saapuvalle uudelle kuninkaalle mutta ikään kuin ”demokratisoitui” myöhemmin tarkoittamaan Jerusalemiin tulevia pyhiinvaeltajia. Myöhemmin se taas tulkittiin tarkoittamaan Messiaan tuloa kaupunkiin.

Hoosianna!Herra, anna meille apusi! Oi Herra, anna menestys!

Siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimessä. Herran huoneesta teidät siunataan. (Ps 118:25-26)

Tämä sama psalmi oli myös kiitosvirtenä Jeesuksen viimeisen aterian päätteeksi.

Johanneksen evankeliumi korostaa Psalmin alkuperäistä kuninkaantervehtimistä muita evankeliumeita selkeämmin: laulajina eivät olleet Jeesuksen kanssa samassa pyhiinvaeltajakulkueessa kaupunkiin tulleet vaan siellä jo olevat, jotka tulivat Jeesusta vastaan.

Hoosianna- pyyntö on suomeksi ”auta meitä.” Siinä mielessä armeija-slangin ilmaus siitä, että ylilastatun auton jouset ”huutavat hoosiannaa” on aivan oikea. Vanhan kirkkoraamattumme käännös ymmärsi hoosiannan enemmän ylistykseksi kuin pyynnöksi. Ehkä se on molempia: jo etukäteen annettu kiitos siitä että Herra auttaa.

Tämä kertomus on meille tuttu. Ehkä liiankin tuttu. Siitä on tullut jouluseimen kaltainen kuvaelma, jossa tärkeintä on tunnelma.

Kuitenkin tämä teksti aloittaa Raamatussa Jeesuksen piinaviikon. Siinä mielessä 1. adventti ja palmusunnuntai kuuluvat yhteen. Ero on siinä, että adventin aikana emme odota vain Jeesuksen syntymää tai valmistaudu pääsiäisen tapahtumiin vaan adventti on jatkumoa Tuomiosunnuntaille ja odotamme tulevaa Jumalan valtakuntaa.

Mikä tämä Jumalan valtakunta on?

Kuten hyvin tunnettua, Jeesus puhui Jumalan valtakunnasta pääosin vertauksin. Samoin hän puhui Jumalan valtakunnan tulosta. Ne olivat kielikuvia, joilla Hän selitti sellaista mitä ei oikeastaan kykene edes selittämään.

Myöhemmin teologit ja maallikot ovat usein ottaneet nämä vertaukset kirjaimellisesti: Jumalan valtakunta ei enää olekaan sen ja sen kaltainen vaan se on juuri sitä ja tätä. Kielikuvasta on usein tehty dogmi.

Raamatusta löytyy kolme erilaista peruslinjaa Jumalan valtakunnasta.

Ensimmäinen ajatus Jumalan valtakunnasta vain tuonpuoleisena todellisuutena juontaa Ilmestyskirjan (21:10-22:5) kuvaukseen taivaallisesta Jerusalemista.

Modernin ajan herätyskristillisyyteen ajatus iskostui ennen kaikkea englantilaisen John Bunyanin teoksesta Kristityn vaellus, jossa Kristitty pakenee Turmeluksen kaupungista ja lähtee vaeltamaan kohti Taivaallista kaupunkia. Vasta perille päästyään hän oli Jumalan valtakunnassa – kaikki ennen helmiportteja kuului turmeluksen valtakuntaan.

Toisena näkökulmana on ajatus siitä, että koko maailma oli Jumalan luoma ja siten Hänen omaisuuttaan. Siten koko maailma oli Jumalan valtakuntaa. Tämä oli hyvin pitkälti Vanhan testamentin sekä myös Jeesuksen ajan saddukeusten ajattelutapa. Meillä on vain tämä maailma ja tämä elämä. Tätä Jumalan luomakuntaa meidät on asetettu ”viljelemään ja varjelemaan” kuten Luomiskertomuksessa sanotaan.

Kolmas näkökulma Jumalan valtakunnasta on osittainen sekoitus näistä. Jeesus, puheessaan viimeisellä aterialla yläsalissa, korosti kristittyjen yhteyttä ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne." Myöhemmin Getsemanessa Hän rukoili: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä (Joh 17:21).”

Vanhan testamentin vanhurskaus on pohjimmiltaan suhdetta kuvaava termi. Vanhassa testamentissa vanhurskasta oli se, mikä ylläpiti yhteyttä toisaalta Jumalaan ja toisaalta lähimmäiseen. Syntiä puolestaan oli se, mikä rikkoi näitä yhteyksiä. Vanhurskaus ei ole ensisijaisesti yksilön ominaisuutta kuvaava termi niin kuin usein ymmärretään. Se on pikemminkin liiton pitämistä ja sellaisten ratkaisujen tekimistä, jotka ottavat huomioon kaikkien tarpeet.

Tämän ajattelun mukaan Jumalan valtakunta on siellä, missä kristityillä on keskinäinen yhteys ja he rakastavat toisiaan. Vastaavasti, missä tätä yhteyttä ja rakkautta ei ole, siellä ei Valtakuntakaan ole paikalla.

Nämä kolme näkökulmaa eivät välttämättä ole toisensa pois sulkevia. Jumalan valtakuntaan liittyy tietty paradoksaalinen kaksinaisuus. Toisaalta se on jo nyt keskellämme mutta toisaalta Messias ei ole vielä palannut voimassaan ja odotamme hänen paluutaan. Tämä maailma on Jumalan luomakunta ja siten hänen valtakuntansa. meidät kristityt on kutsuttu julistamaan tätä kaksinaisuutta. Toisaalta odotamme pääsevämme siihen valtakuntaan, joka on tämän todellisuuden toisella puolen, mutta toisaalta meidät on kutsuttu olemaan hapatuksena tässä maailmassa, jotta Valtakunnan lait tulisivat voimaan täällä.

Mitä tämä sitten merkitsee täällä Nurmijärvellä uuden kirkkovuoden alkaessa adventtina 2017?

Adventin ajan tulisi olla itsetutkiskelun aikaa – sanotaanhan sitä ’pieneksi paastoksi’. Meidän tulisi itse kukin yksinkertaisuudessa miettiä suhdettamme Herraamme. Mitä se oikeasti tarkoittaa kun sanomme uskovamme Jumalaan? Mitä tuo usko merkitsee meille jokapäiväisessä elämässä?

Samalla adventin paastonaika on elämänarvojen tarkistamisen aikaa. Johannes Kastajan julistus ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle (Matt 3:2)” on nimenomaan adventtiajan kehotus. Tuo sana ’kääntyä’ tarkoittaa sananmukaisesti suunnan tarkistamista. On kyse siitä, että tarkastelemme elämäämme Jumalan Sanan valossa ja pyydämme ”jos tieni on vaivaan vievä, johdata minut iankaikkiselle tielle.”

Tuo itsetutkiskelu merkitsee myös lähimmäissuhteidemme tarkastelua. Elänkö sovussa omaisteni, naapurieni, työtoverieni tai muiden kohtaamieni ihmisten kanssa? Onko suhteeni heihin – jollei nyt aivan keskinäisen rakkauden, niin ainakin – keskinäisen kunnioituksen täyttämä? Entä toteutuuko täällä Nurmijärvellä kristittyjen yhteys? Tunnetaanko meidät siitä, että rakastamme toisiamme – vai onko todellisuus sitä, että jokainen vain tekee työtään omassa lokerossaan ja erilaiset riidat ja kaunat vallitsevat eri ryhmittymien välillä?

Kirkkoa on viime vuosina kritikoitu paljon siitä, että se on taantunut vain jonkinlaiseksi uskontohuoltolaitokseksi. Tämä kritiikki tulisi ottaa vakavasti ja miettiä miten täällä Nurmijärvellä voitaisiin vahvistaa kristittyjen keskinäistä yhteyttä sekä oman seurakunnan sisällä että yli kirkkokunta- ja herätysliikerajojen. Miten täällä voitaisiin vastata Herrallemme, joka viimeisessä rukouksessaan pyysi ”että he olisivat yhtä.”

Me tiedostamme olevamme vajavaisia syntisiä, joilla on jokaisella omat puutteemme ja ennakkoluulomme. Omalta kohdaltamme voimme vain pyytää, että Herramme tekisi työtään meissä ja muuttaisi kovan sydämemme sellaiseksi kuin Hän se haluaa. Herramme rukoukseen meidän keskinäisestä yhteydestämme me vastaamme tunnustamalla yhteisen kristillisen uskomme:

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen, pyhän, yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.