ETUSIVU ANSIOLUETTELO TUTKIMUKSET SAARNAT OPETUS LINKIT ENGLISH PAGES

Martti Muukkonen

18. sunnuntai helluntaista (3. Rukouspäivä)

Tuomasmessu 18.9.2005

Hukanhaudan srk-koti, Joensuu



Herra Jumala Sebaot sanoo näin:

- Minä vihaan teidän juhlianne, minä inhoan niitä,

minä en voi sietää juhlakokouksianne.

Kun te tuotte minulle

polttouhrejanne ja ruokauhrejanne,

minä en ota niitä vastaan.

Juottovasikkoihin, joita te tuotte ateriauhriksi,

minä en katsahdakaan.

Vie pois minun luotani virsiesi pauhu!

En halua kuulla sinun harppujesi helinää.

Mutta oikeus virratkoon kuin vesi

ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro. (Aam. 5: 21-24)

Profeetta Aamos, vanhin ns. kirjaprofeetoista, eli kuningas Jerobeam II:n aikaan 700-luvun alkupuoliskolla. Poliittisesti se oli aikaa, jolloin Assyrian oli täytynyt vetäytyä lännestä sisäisten levottomuuksien vuoksi - hävitettyään kuitenkin ensin Damaskoksen. Tämän Israelin vihollisen kukistuminen antoi pohjoisvaltakunta Israelille sekä poliittista että taloudellista liikkumavaraa, jonka Jerobeam taitavasti käytti hyväkseen. Israel kohosi viimeiseen kukoistukseensa ennen kukistumistaan Assyrian seuraavan hyökkäyksen edessä vuosikymmeniä myöhemmin.

Tuo aika muistutti monessa mielessä omaa aikaamme. Se oli korostetun kapitalistista aikaa, jolloin rikkaat tekivät pikavoittoja ja köyhät köyhtyivät. On hyvä muistaa, että Palestiina sijaitsee kapealla hedelmällisellä kannaksella Välimeren ja autiomaan välissä. Se oli kauppateiden risteysaluetta ja siten hyvin riippuvainen sen ajan kansainvälisistä markkinoista.

Kansainväliset markkinat määrittelivät mm. viljan hintaa, joka saattoi vaihdella suurestikin. Lisäksi alue oli Suomen tapaan sadekastelun varassa. Huonojen sateiden aikaan saattoi sato Israelissa jäädä pieneksi kun taas kanavakastelualueilla Egyptissä ja Mesopotamiassa saatettiin samaan aikaan saada niin runsaita satoja, että viljan hinta laski alle Israelilaisten tuotantokustannusten. Tästä oli seurauksena velkakierre ja maan pahimpia ongelmia olikin köyhtyneiden maanviljelijöiden maiden kasaantuminen näiden rikkaille velkojille. Eikä velkaorjuuskaan ollut aivan tuntematonta, vaikka se olikin rajattu Israelissa seitsemään vuoteen.

Kuten useimmissa Lähi-idän yhteiskunnissa, Israelissakin yläluokka piti taloudellista menestystään Jumalan siunauksena. Sen vuoksi se antoi avokätisesti lahjoja temppelille. Näiden runsaiden lahjojen vuoksi papisto ja ammattiprofeetat puolestaan pidättäytyivät kritisoimasta ajan yhteiskunnallisia epäkohtia.

Tekoalainen Aamos oli kuitenkin vapaa julistamaan Herran tahtoa. Hän oli varma siitä, että Jumala ei loputtomiin voi sallia vääryyttä ja ahneutta vaan puuttuu jossain vaiheessa asiaan. Tämä usko taivaan oikeudenmukaisuuteen jaettiin Israelin lisäksi muuallakin Lähi-idän alueella. Myös muualla korostettiin jumalten vaativan kansoilta oikeudenmukaisuutta.

Profeetta Aamos oli monessa suhteessa kuitenkin omaa luokkaansa. Hänen julistuksensa on tinkimätöntä ehdottoman oikeudenmukaisuuden vaatimusta. Jumalan kanssa ei neuvotella silloin kun on kyse köyhistä huolehtimisesta. Jo Mooseksen laissa oli yksioikoinen kehotus: "teidän keskuudessanne ei pitäisi olla köyhiä (5 Ms 15:4)." Köyhä on Jumalan silmäterä ja koko Raamatun läpi kulkee vaatimus heistä huolehtimisesta.

Tuo lause on myös pohjoismaisen hyvinvointivaltion eräs juurista. Sen inspiroimana Luther uudisti usean Saksan kaupungin köyhäinhoidon. Sen inspiroimina pietistit Hallen yliopistossa Saksassa alkoivat käyttää koulutusta aseena köyhyyden poistamiseen ja loivat pohjan Preussin ja Tanskan hyvinvointivaltioratkaisuille. Tuo lause vaivaa edelleen meitä kun näemme jonkun kerjäämässä - kenenkään ei pitäisi joutua kerjäämään elantoaan vaan heille tulisi tarjota säällistä työtä tai muuta toimeentuloa. Kyse on Jumalan kuvan, ihmisen, arvostuksesta.

Israelin yläluokka kyllä tiesi Mooseksen lain puhuvan köyhistä huolehtimista. Se kuitenkin nosti sieltä esiin itselleen miellyttävämpiä kohtia kuten Aabrahamin palvelijan sanat isännästään:

"Herra on suuresti siunannut isäntääni, tehnyt hänet rikkaaksi ja antanut hänelle lampaita, vuohia ja nautakarjaa, kultaa ja hopeaa, orjia ja orjattaria, kameleita ja aaseja (1 Ms 24:35)."

Aamos puolestaan oli ilmeisesti köyhä karjankasvattaja ja metsäviikunoiden keräilijä. Hänellä ei ollut mitään teologista koulutusta mutta sen sijaan erämaan asukkaan vahva perinteinen usko ja käsitys oikeudenmukaisuudesta. Nähdessään yhteiskunnallisten epäkohtien kasautuvan, Aamos koki saaneensa Jumalalta käskyn julistaa parannusta. Tai pikemminkin tuomiota, joka väistämättä seuraa itsekkyydestä ja ahneudesta.

Aamoksen mukaan Jumala ei hyväksy muodollista jumalanpalvelusta. Vaikka jumalanpalvelus olisi kuinka vaikuttava ja komea, se on turhaa, jos se ei liity arkielämän vanhurskauteen. Tässä hän julistaa samaa kuin Jeesus lähes 800 vuotta myöhemmin: "rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan (Mt 19:23)." Ei siksi, että rikkaus sinänsä olisi synti vaan siksi, että usein sen hankkimisessa on poljettu muiden ihmisten oikeuksia ja siksi, että siitä niin helposti tulee elämän tarkoitus.

Aamos vaatii vanhurskautta. Hänen kielikuvansa virtaavasta vedestä tuo kuulijoiden mieleen sadekauden, jolloin tyhjinä olleet wadit täyttyvät ääriään myöten tulvivista vesistä. Kyse ei siis ole mistään elämän lisämausteesta vaan kaiken roskan tieltään huuhtovasta tulvasta. Jumalan puuttuessa peliin ihminen kaikkine itse rakennettuine turvarakennelmineen on vain avuttomana laineiden mukana huuhtoutuva lastu.

Se vanhurskaus, jota Aamos muiden profeettojen tavoin vaatii, on useimmiten käännetty oikeudenmukaisuudeksi. Se ei kuitenkaan tarkoita oikeutta juridisessa mielessä. Se ei ole välttämättä ainoastaan lainmukainen päätös. Pikemminkin se tarkoittaa sitä, että kaikkien tarpeet otetaan huomioon ja etsitään sellainen ratkaisu, joka kelpaa kaikille ja joka kiinteyttää yhteisön suhteita. Siten vanhurskautta voisi verrata terveyteen: ihmisruumis on terve, silloin kuin kaikki toimii tarkoitetulla tavalla.

Mutta oikeus virratkoon kuin vesi

ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.

Itse kukin meistä voi miettiä mitä tämä tarkoittaa omassa elämässämme. Mitä vanhurskaus on perhe-elämässämme? Mitä se on työpaikalla tai vapaa-aikana? Mitä vanhurskaus tarkoittaa kaupunkimme ja seurakuntiemme päätöksenteossa? Mitä se edellyttää työnantajilta ja poliittisilta päättäjiltä? Ja myöskin, mitä vanhurskaus edellyttää meiltä rikkaana kansakuntana suhteessa köyhempiin kansoihin?

Kirkkomme käsityksen mukaan kirkolla itsellään ei ole erityistä tietoa näistä kysymyksistä. Ei mitään sellaista, mitä sen jäsenillä ei yksityisinä ihmisinä ole. Kirkon ja jokaisen yksityinen kristityn on pidettävä esillä tätä vanhurskauden vaatimusta ja pyrittävä itsekin elämään näiden ehdottomien periaatteiden mukaan.

Näihin vanhurskauden periaatteisiin me sitoudumme kun me yhdymme uskontunnustukseen seuraavan laulun säkein:

Minä uskon maailman Luojaan

Ikuiseen Isään, rakastavaan,

ja Poikaan, rauhantuojaan

ja Pyhään Henkeen, Lohduttajaan.

Minä uskon totuuden voittoon,

vääryyden suureen sovitukseen.

Minä uskon rauhan koittoon.

Luottavin mielin työtäni teen.

Minä uskon hyvyyden voimaan,

jota ei murra kuolemakaan

ja kerran syttyy soimaan

kiitos kuin roihu kansojen maa.