ETUSIVU  ANSIOLUETTELO  TUTKIMUKSET  SAARNAT  OPETUS  LINKIT ENGLISH PAGES

Martti Muukkonen:

16. sunnuntai helluntaista

3vsk

1. Tim. 6: 17-19

Varoita niitä, jotka tässä maailmassa ovat rikkaita, etteivät he ylpeilisi eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme. Kehota heitä tekemään hyvää, keräämään rikkaudekseen hyviä tekoja ja jakamaan anteliaasti omastaan muille. Näin he kokoavat itselleen aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuutta varten, niin että voittavat omakseen todellisen elämän.

Päivän kirjetekstissämme Paavali varoittaa rikkauden vaaroista.

Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi kuinka valikoivasti luemme Raamattua? Saatamme kiistellä hyvinkin tulisesti joistakin Raamatun opetuksista mutta olemme täysin sokeita joillekin toisille. Viime vuosina ja vuosikymmeniä kirkkoa on repineet kiistat naispappeudesta ja homoseksuaalisuudesta. Niistä on tehty jopa perimmäisiä uskonkysymyksiä ja katsottu että toisella tavoin ajattelevien kristittyjen kanssa ei voi edes tehdä yhteistyötä.

Yleensä nuo kysymykset ovat sellaisia, että Raamatusta löytyy vain muutama kohta, jotka ylipäätään käsittelevät kyseistä asiaa. Niitä sitten tutkitaan hyvinkin perusteellisesti.

Sitten ovat nämä omaisuuteen liittyvät Raamatun opetukset, joita kukaan ei tunnu ottavan mitenkään vakavasti. Mammonaan liittyviä vakavia varoituksia on Raamatussa vilisemällä ja pääsääntöisesti ne kieltävät varallisuuden keräämisen. Miksi näistä ei tehdä uskonkysymyksiä samalla tavoin kuin noista muista?

Jeesus itse nosti nimenomaan suhteen omaisuuteen keskeiseksi pelastuskysymykseksi. Ajatellaanpa vaikka kertomusta rikkaasta nuorukaisesta joka kysyi miten saisi iankaikkisen elämän.

Sen jälkeen käytiin seuraava keskustelu. Jeesus sanoi:

"Käskyt sinä tiedät: älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, älä riistä toiselta, kunnioita isääsi ja äitiäsi."

"Opettaja, kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen", vastasi mies. Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä ja sanoi: "Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua." Mies synkistyi näistä sanoista. Hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.

Jeesus kääntyi, katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi: "Kuinka vaikea onkaan niiden, jotka paljon omistavat, päästä Jumalan valtakuntaan!" (Mk 10:20-23)

 Myös tämän päivän evankeliumitekstimme (Mt 6: 19-24) kieltää omaisuuden haalimisen ja erityisesti muistuttaa: ”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.”

Viime viikkoina on noussut esiin keskustelu lastemme hyvinvoinnista. Kun kuuntelee lastensuojelualan ammattilaisia niin se on karua kuultavaa. Vanhemmat juoksevat niin innokkaasti mammonan perässä, että lapset unohtuvat. Eikä tämä koske vain ns. syrjäytymisuhan alla olevia perheitä. Yksinäisiä lapsia löytyy jokaisesta sosiaaliryhmästä.

Katsoin perjantaina Maarit Tastulan toimittamaa NYT-ohjelmaa ja hän haastattelu vantaalaisia isää ja poikaa, jotka ovat toistakymmentä vuotta tehneet töitä näiden lasten kanssa. Tuosta ohjelmasta jäi mieleeni kommentti: ”Onhan tietysti traagista kun vanhemmat riitelevät erossa lapsistaan mutta minulla on ollut mukana poikia, joita kumpikaan vanhemmista ei halua.”

Missä on sinun aarteesi, siellä on sinun sydämesi. Liian usein sydämemme on kaikessa materiaalisessa sen sijaan, että se olisi rakkaissamme tai Jumalassa.

Ylipäätään mihin on länsimaisesta kristikunnasta kadonnut se vanhatestamentillinen ajatus, että köyhä on Jumalan silmäterä? Nyt hurskaina itseään pitävät kristityt puhuvat silmät kirkkaina talouskasvun autuudesta.

Mutta katsotaanpa tarkemmin mitä Paavali opettaa. Ensinnäkin hän varoittaa luottamasta ”epävarmaan rikkauteen.” Ja kehottaa sen sijaan luottamaan Jumalaan.

Ajatellaanpa, että joku nykyään alkaisi saarnata tällaista kirkon tai yhteiskunnan toimintamalliksi. Paavalikin naurettaisiin ulos kaikista kirkon vastuunkantajien ryhmistä. Ja Jeesus sivuutettaisiin kommunismin pauloihin jääneenä haihattelijana.

Kirkko luottaa omaisuusmassaansa ja verotuloihinsa. Itse kukin me keräämme tavaraa ja omaisuutta ympärillemme koska se tuo meille turvallisuuden tunnetta. Moniko olisi valmis edes ajatusleikkinä harkitsemaan, että noudattaisi noita Jeesuksen sanoja: ”Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua."

Ironista tässä on, että meidän nykyinen hyvinvointimme on nimenomaan luterilaisuuden aikaansaannosta. Siinä mielessä Paavalin sana tekstissämme pitää paikkansa. Kun kansakunta panee toivonsa Jumalaan Hän ”antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme.”

Mutta tuon jälkeen tuleekin Paavalin opetus omaisuuden oikeasta käytöstä: ”Kehota heitä tekemään hyvää, keräämään rikkaudekseen hyviä tekoja ja jakamaan anteliaasti omastaan muille.” Omaisuus on annettu meille lainaksi, jotta käyttäisimme sen toisten hyväksi.

Mitä sitten loppujen lopuksi on omaisuus?

Vanha marksilainen selitys on yhä pätevä: omaisuus on sosiaalisia suhteita. Se on yhteisön antama oikeus rajoittaa toisen henkilön käyttöoikeutta johonkin asiaan. Siinä mielessä omaisuus ei ole pysyvää. Yhteisöllä – tässä tapauksessa valtiolla – on oikeus päättää saatko pitää omaisuutesi vai et. Ajatellaanpa vaikka verotusta. Tai muistetaan, että meillä on jokamiehen oikeus käyttää muiden omistamia metsiä – ja sitä oikeutta ei pääsääntöisesti muilla ole. Tai ajatellaan äärimmäistä tilaa – sotaa – se saattaa viedä omaisuuden hetkessä.

Omaisuutta voidaan käyttää itsekkäästi ja tuhoisasti, niin kuin Paavali ja lähes koko muu Raamattu varoittaa. Mutta, kuten jo mainitsin, Paavali antaa myös mallin omaisuuden oikeaan käyttöön: sitä on käytettävä toisten hyväksi.

Tämä ei itse asiassa ole välttämättä erityisen hurskasta tai epäitsekästä. Se on ihmislajin eräs selviämisstrategia. Asiaa on käsitelty paljon ns. resiprokia- eli vastavuoroisuusteorioissa. Noiden teorioiden avulla on tutkittu erilaisia lahjanvaihtomekanismeja. Lahja saattaa olla esine tai muu omaisuus, palvelus tai jopa asenne tai käyttäytyminen toista kohtaan.

Noiden teorioiden mukaan lahja muodostaa aina suhteen antajan ja saajan välille. Kun lahjojen anto on vastavuoroista, jossain vaiheessa hämärtyy se., kumpi on velkaa kummalle, mutta side voimistuu.

Sama tapahtuu yhteisön tasolla esimerkiksi talkoissa tai muussa vapaaehtoisuustoiminnassa. Varsinkin pohjalaisessa kökkäperinteessä tämä näkyy erittäin selvästi. Kun osallistun naapurin talkoisiin muun kylän kanssa, voin kohtuudella odottaa, että kun tarvitsen talkooapua, minäkin saan sitä vastavuoroisesti.

Asia muuttuu hieman toisenlaiseksi kun lahja on yksipuolinen – silloin kun lahjan saaja ei voi maksaa sitä takaisin. Tällöin takaisinmaksu tulee jollain toisella tavalla. Vapaaehtoistyössä oleva saa arvostusta ja tyydytystä työstään. Sponsori saa hyvää PR:ää. Yhteisö ikään kuin palkitsee työn arvostuksella.

Tämä oli hyvin tunnettua jo Jeesuksen aikana. Jeesuksen kertomus lesken rovosta heijastaa ajan käytäntöä. Temppelin uhriarkkuun annettavat lahjoitukset kuulutettiin suureen ääneen. Se oli oman aikansa sponsorimainontaa.

Kristitylle on kuitenkin annettu toisenlainen malli. Lahjoja ei pidä antaa laskelmoiden sitä, minkälaista arvostusta se itse kullekin antaa vaan kyse on siitä, että annamme Jumalan käyttöön siitä, mitä Hän on meille antanut.

Kristilliseltä kannalta kolehdissa tai muissa lahjoituksissa – tai oman työpanoksen lahjoittamisessa vapaaehtoistyöhön – on kyse siitä, että annamme Jumalalle sen mikä Jumalalle kuuluu. On kyse ihmisen ja Jumalan välisestä lahjanvaihdosta. Siksi Jeesuskin kehotti antamaan lahjat salassa. Ei inhimillisen kunnian tähden vaan nöyrästä kiitollisuudesta, että Jumala on antanut paljon hyvää.

Pohjimmiltaan on kyse siitä, että annamme sydämemme Jumalalle. Sitä Herramme meiltä pyytää ja me vastaamme tähän kutsuun tunnustamalla yhteisen kristillisen uskomme.

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen,taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen, pyhän, yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.