ETUSIVU ANSIOLUETTELO TUTKIMUKSET SAARNAT OPETUS LINKIT ENGLISH PAGES

Martti Muukkonen:

11. sunnuntai helluntaista

3. vsk

Matt 11:20-24

Pyhäjärven kirkko 16.8.2009

20Jeesus alkoi soimata niitä kaupunkeja, joissa hän oli useimmat voimatekonsa tehnyt, siitä etteivät ne olleet tehneet parannusta:
21”Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Betsaida! Jos teidän kaduillanne tehdyt voimateot olisi tehty Tyroksessa tai Sidonissa, niiden asukkaat olisivat jo aikoja sitten verhoutuneet säkkiin ja tuhkaan ja kääntyneet. 22Minä sanon teille: ”Tyros ja Sidon pääsevät tuomiopäivänä vähemmällä kuin te.
23Entä sinä, Kapernaum, korotetaanko sinut muka taivaaseen? Alas sinut syöstään, alas tuonelaan saakka! Jos sinun kaduillasi tehdyt voimateot olisi tehty Sodomassa, se olisi pystyssä vielä tänäkin päivänä. 24Minä sanon: Sodoman maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sinä.”

Tämän sunnuntain aiheena kirkkokäsikirjassa on ”etsikkoaikoja.” Vanhassa kristinopissa, joka oli käytössä ennen tätä nykyistä katekismusta puhuttiin paljonkin etsikkoajasta. Sen 68 kappale määrittelee etsikkoajan seuraavasti:

”Ihmisen elämässä on aikoja, joina Jumala erityisesti vetää häntä puoleensa. Sellaista aikaa sanotaan etsikkoajaksi. Useimmiten Jumala kutsuu meitä jo nuoruudessa.”

Kristinoppi kertoo edelleen, että tuo Jumalan kutsu ei kuitenkaan automaattisesti saa ihmistä kääntymään Jumalan puoleen vaan ihmisellä on vapaus valita ottaako kutsun vastaan vai ei.

Kieltäytymisen syitä on monia. Muistan kuinka 1960-luvulla Lasse Mårtenson lauloi ”Herra, ymmärräthän, ei minulla ole aikaa… Nuori mies – hän on urheilemassa – ei hänellä ole aikaa. Perheenisällä on huolensa – ei hänellä ole aikaa…” Ja niin edelleen. Herran tuli ymmärtää, ettei heillä ollut juuri nyt aikaa.

Kristinoppi puhuu siitä, että tämän kieltäytymisen perimmäisenä syynä on haluttomuus asettautua ”Jumalan kasvojen valkeuteen.” Vastaaminen tuohon Jumalan kutsuun nimittäin merkitsisi sitä, että asioita olisi laitettava uuteen arvojärjestykseen. Ihmisen olisi myönnettävä, ettei hän olekaan erinomainen vaan syntinen, vajavainen ihminen. Tämän myöntäminen tekee kipeää.

Raamattu on sikäli jännittävä kirja, että kun avaamme sen, ei ole vain niin, että me luemme Raamattua vaan Raamattu myös lukee meitä. Se haastaa meidät miettimään elämämme arvoja ja elämämme tarkoitusta. Siksi monesti olisi helpompi antaa vain periksi ja kääntää selkänsä koko asialle.

Tämän henkilökohtaisen torjunnan lisäksi Raamattu varoittaa kahdesta muustakin asiasta, jotka johtavat samaan lopputulokseen. Toinen on raha ja toinen on ihmisviisaus.

Mammonan vaaroista Raamattu puhuu monessakin kohdassa. Oma suosikkini on Sananlaskujen kohta, jossa rukoillaan:

” …älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan.
Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen. Jos saan kovin paljon, saatan kieltää Jumalan ja kysyä mielessäni: "Mikä on Herra?" Jos ylen määrin köyhdyn, saatan varastaa ja vannoa väärin, rikkoa Jumalani nimeä vastaan. (Snl 30:8-9).”

Tässä vanhassa sananlaskussa on vinha viisaus. Kun ihminen saa varallisuutta enemmän kuin hän oikeasti tarvitsee – siis enemmän kuin päivittäisten tarpeidensa tyydyttämiseen tarvitaan – niin hän ylpistyy. Rahasta tulee se, johon hän turvaa. Rahasta tulee kaiken mitta – ja mitä ei rahalla voi mitata, sillä ei ole arvoa.

Tämä mammonan tuoma jumalattomuus näkyy varsin selvästi kristikunnan nykyisessä levinneisyydessä ja muutostrendeissä. Täällä rikkaassa lännessä kristinuskon asema on heikentynyt tasaisesti sodan jälkeen. Köyhässä etelässä sen sijaan kristilliset kirkot laajenevat. Keväällä tapasin kenialaisen pastorin, joka kertoi edellisellä viikolla kastaneensa yhden viikonlopun aikana 200 ihmistä.

Kristinuskon painopiste on jo nyt päiväntasaajan eteläpuolella ja Aasiassa. Ajattelemme usein Aasiaa ei-kristillisenä alueena mutta jos Intian miljardista ihmisestä 2% on kristittyjä, se tarkoittaa, että Intiassa on kristittyjä enemmän kuin Pohjoismaissa.

Elämme tilanteessa, jossa se ns. kristitty länsi, joka on saanut kokea hyvinvoinnin siunauksia, on kääntämässä selkänsä Herralleen kun taas maailman köyhät ovat kääntymässä Hänen puoleensa. Ulkoisen hyvinvoinnin kasvaessa, henkinen pahoinvointi laajenee. Mielenterveystilastoista huomaamme selvästi, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä. Raha ei tee onnelliseksi. Jotain oleellista puuttuu.

Lännen hyvinvointiin liittyy usein myös tieteen ylikorostus ja ihannointi. Tieteestä on tehty synonyymi totuudelle. Kärjistetysti voisi sanoa, että mitään mistä ei ole tehty väitöstä tai tieteellistä artikkelia, ei ole olemassa.

Sen sijaan, että ihmiset ihailisivat Jumalan kätten töitä, he kieltävät Herransa. Sen sijaan, että ihmiset tunnustaisivat oman tietonsa rajallisuuden, tuosta rajallisesta tiedosta on tehty totuuden mitta. Kuitenkin tuo tieto muuttuu jatkuvasti. Se, mikä tänään on vallitsevat paradigman mukainen totuus, on huomenna hylätty epätieteellisenä.

Tämän voisi vielä jotenkin hyväksyä, jos se perustuisi vain ja ainoastaan tutkimustuloksiin. Kuitenkin tieteensosiologiassa on jo pitkään tiedetty, että tieteelliset paradigmanmuutokset tapahtuvat useimmiten poliittisista tai taloudellisista syistä – ei tieteen itsekorjaavuudesta, niin kuin tiedeuskovat mieluusti väittävät.

Jos katsomme länsimaista yhteiskuntaa päivän tekstimme valossa, niin siinä on hätkähdyttäviä yhtäläisyyksiä Jeesuksen aikaan. Tyros ja Sidon olivat oman aikansa talouden keskuksia. Niissä lännen meriväylät kohtasivat idän ja etelän karavaanireitit. Ne olivat taloudellisesti kukoistavia kaupan keskuksia. Raamattu on lähes joka paikassa nähnyt ne jumalattomuuden tyyssijoina. Samanlaisina kuin Sodoma.

Jeesus rinnastaa oman aikansa Galilean kaupungit näihin ja toteaa, että jos Hän olisi tehnyt ihmetekonsa näissä kaupungeissa, ne olisivat aikaa sitten kääntyneet.

Kärjistyksen pääpaino ei kuitenkaan ole näissä pakanakaupungeissa vaan Galileassa, jonka asukkaat ovat saaneet kuulla Jeesuksen julistusta. Kapernaumilaiset olivat jopa ylpeilleet omasta kuuluisasta profeetastaan. Silti he eivät uskoneet Jeesuksen julistusta.

Rinnastus nykyaikaan on nimenomaan tässä. Meille on opetettu kristillisiä arvoja jo satoja vuosia. Yhteiskuntamme on rakennettu pitkälti rukoillen ja työtä tehden. Kristinuskon positiiviset hedelmät ovat kaikkien nähtävillä.

Kaikesta huolimatta me emme näe Jumalan johdatusta tässä kansamme elämässä vaan tulkitsemme menestyksen omaksi ansioksemme. Emme noudata Raamatun ohjeita lähimmäisestä huolehtimisesta vaan kokoamme itsekkäästi itsellemme kaiken mahdollisen.

Jeesuksen tuomiopäiväjulistus voisi olla aivan hyvin kohdistettu nykyajan eurooppalaisiin kaupunkeihin. Julistuksessaan Jeesus yhtyy Vanhan testamenti profeettoihin, joiden keskeinen sanoma oli se, ettei Jumala iän kaiken voi hyväksyä ja sallia vääryyttä ja köyhän polkemista. Joskus Hänen on pakko puuttu asioihin ollakseen uskollinen lupaukselleen.

Tuomiopäivän tulosta emme tiedä. Sen sijaan tiedämme sen, että täällä ajallisessakin elämässä nykyinen Jumalan kieltäminen johtaa tuhoon. Kristinusko on Euroopan sielu, kuten Euroopan komission entinen puheenjohtaja Jacques Delors usein toisti. Ilman tuota sielua kulttuurista jää vain tyhjä kuori.

Kuitenkin. Voimme toivoa, että sittenkin olisimme tilanteessa, josta päivän Vanhan testamentin teksti kertoo. Siinähän Jumala lupaa Aabrahamille, että jos Hän löytää kymmenen vanhurskasta Sodomasta ja Gomorrasta, hän säästää nuo kaupungit heidän tähtensä. Jeesus puhuu seuraajistaan maan suolana mutta varoittaa siitä, että mauttomalla suolalla ei tee mitään.

Jumalan kutsun edessä jokainen joutuu yhä uudestaan ratkaisemaan onko hänellä aikaa Herralleen vai ovatko muut asiat tärkeämpiä. Tuohon Herran kutsuun me tänne kirkkoon kokoontuneet vastaamme tunnustamalla yhteisen kristillisen uskomme:

Minä uskon Jumalaan
Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan Luojaan,
ja Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,
joka sikisi Pyhästä Hengestä,
syntyi neitsyt Mariasta,
kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi kolmantena päivänä kuolleista,
astui ylös taivaisiin,
istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,
ja Pyhään Henkeen,
pyhän, yhteisen seurakunnan,
pyhäin yhteyden,
syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemisen
ja iankaikkisen elämän.